perjantai 26. syyskuuta 2014

It's all about Moomin

Hellurei, se on perjantai taas!

Tässä on jotenkin niin paljon projekteja, mitä ollaan aloitettu, että haluaisin jo kovasti jakaa niitä teidän kanssa, mutta koska ne ovat KESKENERÄISIÄ, niin en oikein vielä malta. Silti pikaisesti katsottuna näen: saunassa tyttöjen huoneeseen tuolit ja pöytä, osittain hiottu ja maalattu. Siellä kuivuu virkattu lehtikori sokeroituna (odottaa kuivumista sekä vähän lisää sokeria että uudet kahvat). Edessäni on virkattu tyyny, mikä odottaa sisälleen toista tyynyä, jonka kangas on jo valittuna ja takanani on sivupöytä, mihin ompelin harmaasta/hopeasta taftista verhot, että kirjat eivät sieltä loista väreillään, mutta josta toisesta verhosta uupuu pitsi. Kaikki projektit ovat tervetulleita ja ihania! En malta odottaa tätä odotusaikaa, kun aina on joku asia, mikä pitää hoitaa ennen kuin voi tehdä seuraavan jutun ja sitä rataa. Oravanpyörä. Mutta tässä tämän vuoden puolella, sen lupaan!

Tänään ajattelin Muumeja. Noita valkoisia, pyyleviä, hieman yksinkertaisia, silti jokainen tarpeellisia toisilleen. Kyllä, ne ovat satuhahmoja. Mutta mikä satu toimisi ilman satuun kirjoitettuja muita hahmoja? Ei Lumikki olisi Lumikki, jos hänellä olisi vain kuusi tai kolme kääpiöä ystävinään. Mitä Aku olisi ilman Hannua? Kuka sitten alati muistuttaisi hänelle, että hän (Aku) on maailman huono-onnisin ankka. Niinpä. Jokaista tarvitaan. Ajattelin kuitenkin tänään muumeja. Taas. Jälleen. Olen ottanut tavakseni katsoa tori.fi:stä onko kukaan luopumassa muumimukeistaan kohtuuhinnalla. Nyt on onnistanut kolmesti.


Olen täysin rakastunut tähän muumi Perhe-mukiin. Se on kolmivärinen: keltainen, punainen ja sininen ja siinä on tutuista muumeista viisi eri hahmoa. Koska olen keräilijä (äitini tytär!), niin minulla on tällainen yksi käyttämätön tarrallinen varastoissani, mutta haaveilin pitkään tällaisesta toisesta käyttömukista. Jokunen aika sitten onni potkaisi ja sain ostettua torista tämän kohtuuhintaan. Pari viikkoa sitten eräskin myi samanlaista perhe-mukia Etelä-Pohjanmaalla, mutta kaupat jäivät muiden kiinnostuneiden vuoksi. Myyjä otti yhteyttä eilen, että yksi perhe on myymättä ja minähän olin kiinnostunut. Muki on maksettu ja viety tänään postiin. Lisäksi kolmas tällainen on saapumassa tiistaina! Olenko hullu? Vähän. 


Muumimukit ovat suomalaisia, Tove Slotten suunnittelemia keramiikkamukeja. Kuvat ovat Tove ja Lars Janssonin piirtämiä alkuperäisiä muumihahmoja, minkä vuoksi esimerkiksi muumi lastenohjelmassa esiintyvät Noita sekä Niisku (Niiskuneidin veli) eivät ikinä pääse koristamaan mukeja. Muumimukeja on olemassa noin 50 erilaista ja ne ovat Kaj Franckin Teema-sarjan mukeihin kuvitettuja. Miksi kaikki tämä on minulle tärkeää? Koska Arabia on on suomalainen yritys. Arabia tuottaa suomalaista muotoilua. Mikä voisi olla tärkeämpää, kuin suomalainen. Lisäksi ne ovat kauniita. Muumit. Suomalaiset. Ja kyllä, joku asiaan perehtynyt voisi nyt alkaa osoittamaan sormella siihen, että Arabia ulkoisti muumimukien tuotannon osittain Thaimaahan, mutta minä en siitä piittaa. Onnellisena omistan meillä kotona käytössä olleita alkuperäisiä 1990-luvun muumimukeja, jotka ajoivat kahvimukin virkaa lapsuuden arjessa ja juhlassa.

Minusta muumimukien keräily on saavuttanut melkoiset mittasuhteet. Niistä pyydetään ja saatetaan maksaa korkeita summia, jotkut eivät tiedä niiden arvosta mitään ja myyvät pilkkahintaan. Kaupasta ostettuna mukit maksavat 10-30€, riippuen kuinka paljon ko.mukia on valmistettu. Minulle tärkeää on, että mukit ovat käyttöesineitä. Ellei muki ole ns.erikoismuki, niin en maksa siitä enempää kuin 15€ ja sekin on jo ylärajoilla. Mieheni kysyi joskus, että loppuuko tämä keräily mihinkään? Onko olemassa päätepysäkkiä, että kun mukeja on vaikka sata, niin sitten piisaa. Naurahdin. Ajattelin äitiäni, joka on keräilijöistä parhain. Ei, ei se lopu. Aina tulee uutta. Aina tulee uusia ihmisiä elämään, joille haluaa keräillä (mm.omat tytöt, kummityttö, mieheni...) Jossain postauksessa kerroinkin, että aloimme keräämään tytöille kapioiksi muumimukeja. Vievät sitten pois muuttaessaan ensimmäiseen omaan kotiinsa astioita mukanaan. Samoja mukeja, joista he saavat täällä juoda. Heillä on jo suosikkinsa :)


Miksi sitten olen lähiaikoina ostanut kolme perhemukia? Koska ne ovat niin kauniita. Muotoilu on käteensopivaa, värit ovat kirkkaat ja kuvat selkeät. Niistä välittyy ilo. Mamma ja pappa hymyilevät niin että silmäkulmien naururypyt näkyvät. Perässä tulee kuperkeikkaa heittävä muumipeikko ja viimeisenä tanssiva niiskuneiti. Kaikkien arjen surujen ja ilojen keskellä, haluaisin ajatella, että meidän uusiperhe olisi yhtä onnellinen. Ja onhan se. 

Ja pitäähän kaikilla perheenjäsenillä olla oma perhemukinsa.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Pieni pala brunssia

Sunnuntai! Mikä ihana syy nukkua pitkään, olla yöpaidassa sohvalla ja tehdä brunssia. Tänä aamuna teimme pikaisesti vuohenjuustoleipiä, minkä ohjeen aion jakaa teille vuohenjuustonystävät.

Kaapista löytynein raaka-ainein:
Öljyä
Parmesan-juustoa
Tuoretta basilikaa
Puolikas lime

Sekoita yllä olevat blenderillä tasaiseksi massaksi.
Aineita laitoin sillai mutu-tuntumalla, niin että seos on tasaista...

Ihanan vihreää!
Leikkaa leivästä paloja (meillä leipänä ciabattaa) ja laita ne uunipellille.
Päälle seosta (itse käytin pullasutia) ja päälle ohuita vuohenjuustokiekkoja.


Päälle heitimme vielä auringonkukan siemeniä!


Uuniin 175 astetta ja noin vartti. 
Kannattaa tarkkailla, että leipä ei kovetu, mutta että juusto sulaa.

VALMIIT!!


Meillä asteet oli vähän korkeammat (200 astetta), joten leipä ehti paistua ihanan rapeaksi, mutta juusto ei saanut kaunista pintaa, mutta se oli tarpeeksi sulaa sulaakseen suussa. Nam!


Ihanaa sunnuntaita kaikille! 
Meillä alkaa pienimuotoinen siivoushetki, yhdessä puuhastelu on vaan kaikista parasta!

torstai 18. syyskuuta 2014

Harmituksia ja huolellisuutta

Hei!

Jotenkin tuntuu, että näillä viikoilla, kun tytöt ovat meillä, aikaa kirjoittamiseen (ulkoiluun, lukemiseen, parisuhteeseen, ystäviin, arkeen...) on paljon vähemmän. Arjessa on paljon hyvää, mutta paljon itselleni opittavaakin. Meillä on esimerkiksi sujunut kouluun ja päiväkotiin lähdöt aamuisin viikolla tosi hyvin. Aikaistimme joku aika sitten tyttöjen iltarytmiä: nykyään meillä on klo17 päivällinen, klo19 iltapala ja klo20 tytöt ovat jo viimeistään sängyissään. Katson illalla valmiiksi seuraavan päivän vaatteet (olen ominut tämän perheen vaatehuollon) ja iltaisin monesti pähkäilenkin, mitä lapsille aamuisin päälle. Aamut ovat todella kylmiä ja päivällä paistaa aurinko niin, että liikunnalliset tytöt tulevat kotiin pää märkänä. Isompi erityisesti. Yksi asia, mikä itseäni on tällä viikolla kovasti harmittanut, on se, että isompi on hukannut kaikki sormikkaansa sekä ulkohousut kouluun. Vielä on katsomatta koulun löytötavarat, minkä mies saakin huomenna aamulla käydä tsekkaamassa... Mutta miten tähän pitäisi suhtautua? Minua harmittaa, kun sovituista asioista ei pidetä kiinni. Vaadin sitä itseltäni, sitä kautta muilta aikuisilta ja nyt myös tytöiltä. Joku äiti tai isä voisi lohduttaa minua sillä, että "voi kuule kun näitä lasten tavaroita ja vaatteita hukkuu paljon vuosien varrella" tms., mutta aloin miettiä, että jos nuorena ei näitä vitsoja väännä, niin koskas sitten? Onko liikaa vaatia koululaiselta (vaikka onkin vasta ekaluokkainen), että hän lähtiessään pukee lattialle valmiiksi katsotut vaatteet ja tulee ne mukanaan kotiin? Koska kolikon toisena puolena en mitenkään haluaisi opettaa tytöille sitä mallia, että kaiken voi ostaa minkä hukkaa. Että tavaroista ei tarvii pitää huolta. Koska kyllä pitää pitää!

Siitä päästäänkin tähän tämän päiväiseen olooni: miten tähän pitäisi suhtautua? Kun sovituista asioista ei pidetä kiinni. Haluaisimme kovasti oppia ja opettaa tytöt siihen, että me voimme luottaa heihin. Luottaa ihan pienissäkin asioissa. Käsien pesemisestä alkaen. Jos aikuinen pyytää tekemään jotain, että tytöt tekevät niin, eikä kysyttäessä valehtele (kyllä, minä pidän sitä valehteluna) meille. Isompi tyttö oli tänään koulun retkellä ja laitoin eväät mukaan. Sovimme yhdessä tytön kanssa, mitkä eväät syödään ensin ja mitkä lopuksi, että ei ensimmäisenä syödä rusinapakettia ja välipalakeksiä. Nokkelimmat arvaa kuinka tässä kävi. Ei varsinaisesti huonosti, mutta ei hyvinkään. Kahdesta ensimmäisestä (tärkeästä) asiasta toinen jäi kokonaan syömättä. Samalla sovimme, että aapinen, hanskat ja housut pitää tuoda takaisin kotiin, mutta mitään niistä ei tullut. Tai löytynyt.

Tässä on erityisesti kasvunpaikka minulle. Mies on laajakatseisempi ja hän näkee sotkuisessa huoneessa viidakkoleikin tai seikkailun aavikolle. Minä näen sotkun. Mies näkee tässä kasvunpaikan, minä näen punaista. Tämä on paikka kasvaa, meidän molempien. Isomman tytön ja minun. Minun hyväksymään asiat sellaisenaan, kuin ne ovat tapahtuneet ja hänen huolellisemmaksi.

Miten te selviätte tästä? 
Onko kohtuutonta vai kohtuullista alkaa vaatimaan heti pienestä 
pitäen tyttöjä huolehtimaan omista tavaroistaan. 
Kunnioittamaan tavaroitaan.
 Pitämään niistä huolta. 
Miten muistaisin, että nämä pienet ihmiset ovat vasta 4- ja 6-vuotiaita? 
Pieniä ihmistaimia, jotka vasta opettelevat elämään kahdessa kodissa, omissa kouluissa ja päiväkodeissaan sekä muiden ihmisten ympäröimänä. 
Miten en näkisi punaista vaan ihanaa vaaleanpunaista.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Muumitaulut

Täällä lupasin ottaa kuvia tyttöjen huoneen tauluista. Kehykset on Ikeasta ja niitä on seuraavalla ostosreissulla tarkoitus ostaa muutama vielä lisää. Näillä kolmella siis aloitimme:


Kuva on 1000 palan palapeli Tove 100-vuotta juhlan kunniaksi. 
Palapelejä jonkun verran tehneenä voin kertoa, että tämä valmistui hetkessä!


Tämä ihanuus löysi tiensä meille tänään täältä



Tavoitteena on hankkia siis vielä muutama kehys sekä tuollainen keskikokoinen juliste, koska ne ovat niin ihania. Onneksi tytöt tykkäävät muumeista myös ja ovatkin saaneet omat kapiolaatikkonsa, johon miehen kanssa keräämme heille muumimukeja omaan kotiin vietäväksi sitten joskus, kun pesästä lentävät.

Ja vielä pakko hehkuttaa! Olen aktivoitunut tori.fi:n käyttäjä ja sieltä bongasin suht edullisesti tämän mukin:


Muumimuki Perhe. Ehdoton lempparini. Yksi tällainen on jo, mutta tämä ihanuus tulee suoraan päätä käyttömukiksi. Pitkäaikainen haaveeni onkin siis saada tällainen Perhe kannu, mutta sitä täytyy vielä metsästää! 

Kivaa tiistai-iltaa teille, 
minä aion nyt kömpiä maailman parhaaseen kainaloon loppuillaksi.

Triplasuklaajuustokakku

Viime lauantaina mies pyysi lähtiessään kauppaan, että leipoisin jotain. Mieheni pitää paljon tummastasuklaasta ja juustokakku on ehdoton lemppari joten sitä sitten. (Lisäksi leivoin kinkkupiirakan, postaus siitä täällä.) Ja kuten kaikki minun elämäni asiat, ne pitää tehdä ainakin kahdesti (kolmesti, seitsemästi, sadasti...) ennen kuin tiedän miten ne tehdään. Olisipa tämä sama arjessa vaikka liikkumisen kanssa, mutta minkäs teet. Laiska mikä laiska. Mutta joidenkin asioiden suhteen olen sitten päinvastoin perfektionisti. Niin kuin vaikka leipomisessa. En kertakaikkiaan pysty elämään puolivalmiin puolilla valoilla tehdyn asian kanssa. Leipomuksen tai uusimman harrastukseni: virkkauksen kanssa. Tunnen itseni, en pysty katsomaan puolivalmista kauaa, se tehdään kunnolla loppuun (ja usein tarvittaessa uudestaan) tai sitä ei tehdä ollenkaan. Leivoin siis viime lauantaina triplasuklaajuustokakun. Ja eilen maanantaina uudestaan.

Tein sen virheen, että en "suomentanut" ohjetta itselleni. Yleensä katson huolellisesti ohjeet ja käyn mielessäni läpi kohta kohdalta miten leipomus tehdään, mutta nyt oikaisin ja se kostautui. Ohjeen kompastuskivet olivat suuret määrät, jotka piti jakaa kolmeen osaan silmämääräisesti ja ikuinen gelatiini. Kakku ei mahtunut vuokaan, ensimmäisestä kerroksesta tuli hyvä, loput kaksi jouduin siivilöimään, että saisin gelatiinin palat pois. Mitä en tietenkään sitten kuitenkaan saanut. Lisäksi en lukenut ohjetta kunnolla. Alussa piti laittaa sokeria ja maitoa tuorejuuston mukaan, mitä en huomannut laittaa, ennen kuin lopuksi vasta aloin ihmettelemään, mihin vaiheeseen nuo vaiheet kuuluu... No. Kakku oli syötävän hyvää silti, vaikka koostumus oli kamalaa ja ulkonäkö sinnepäin. Ohjeen kakkuun löysin täältä. Päätin kokeilla uudelleen.

Ohje oli hieman eri tällä toisella kertaa. Ainekset olivat silti melkein samat, määrät vaan vähän vaihteli. No, tällä kertaa kakusta tuli kakku! Se näytti hyvältä, pysyi kasassa ja maistui hyvältä. Ainut, että laitoin tummaa (70% suklaata) ja se oli vähän virhe. Omaan makuuni aivan liian tummaa... Näin sen siis tein:

Pohja:
150-200g Oreos-keksejä
50g voita

Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita nämä yhteen ja laita irtopohjavuokaan, missä on alla leivinpaperi. (Jätä leivinpaperia runsaasti vuoan ympärille. Helpottaa liikuttelua kun kakkua halutaan lopuksi siirrellä. Tällä kertaa vuoan alla oli kokonainen leivinpaperi ja se toimi paremmin kuin hyvin.)

Maailman parhaita keksejä, sekä juustokakkupohjiin että suoraan suuhun!
Nizzan tuliaisia!
Sulata voi, murskaa keksit ja yhdistä.

Ja tämä komeus jääkaappiin odottamaan täytteitä!

Täyte:
8kpl liivatelehtiä
3x n.130g suklaata (valko-, maito- ja tummasuklaata)
0,5dl sokeria
4dl kermaa
400g maustamatonta tuorejuustoa

Ensin jaoin liivatteet varmuuden vuoksi kolmeen osaan ja kolmeen kulhoon kylmään veteen.

Sitten suklaat paloiksi omiin kulhoihin.

Kerma vaahdoksi, sokeri mukana.

Tuorejuusto mukaan.
Silmämääräisesti jaa kermatuorejuusto kolmeen kulhoon.
Sulata suklaa mikrossa ja vatkaa yhteen tuorejuustokulhoon.
Tässä kannattaa huomioida se, että tämä juusto-osuus tulee nyt ensimmäisenä keksipohjan päälle.
Itse laitoin ensimmäiseksi valkoisen, mutta tästä tummasta saa paremman kuvan aineksista...
Sekoita tosi hyvin pohjia myöten, vielä tarkista nuolijalla pohja, koska suklaa tarttuu sinne.
Tummilla suklailla erittäin tarkkuutta vaativa vaihe, jos haluaa täytteestä tasaisen.

Tämän jälkeen otin yhden liivatekulhon, sieltä puristin liivatteen kylmästä vedestä ja laitoin kulhoon ja päälle lorauksen tulikuumaa vettä. Sekoita hyvin! Sekoita samantien H Y V I N  liivate suklaatuorejuustokulhoon.

Kaada täyte vuokaan ja laita vuoka jääkaappiin. Anna seistä ainakin 20min ja toista niin, että saat kaikki kolme täytettä päällekäin. Anna jähmettyä ainakin 4 tuntia tai mielellään yön yli.

Tupperwaren kakkukupu on ollut korvaamaton! Siinä on säätövaraa eri korkuisille kakuille.
Tällainen siitä sitten tuli!




Kuten tarkimmat huomaa, laitoin ensimmäiseen kerrokseen valkoista, jonka en antanut jähmettyä sitä vaadittua 20 minuttia. Sen vuoksi toinen tumma kerros valui valkoisen keskelle, jättäen harhan, että valkoista kerrosta olisi enemmän, kuin muita.


Kaikenkaikkiaan kakusta tuli silti hyvä! Liian tumma minun makuuni, mutta onneksi on mies, joka syö tumman keskiosan, kun itse närpin kaiken muun :) Makueroja oli ensimmäisessä ja toisessa kakuissa, aion todellakin "suomentaa" ohjeen vielä paremmin itselleni ja koittaa uudestaan. Kunhan tämä saadaan ensin tuhottua :) Ensimmäisen ohjeen löysin siis täältä ja tämän ohjeen täältä.

Mitäs sitten haluaisitte, että leivon? Kommentoikaa alle tai facebookin sivuilleni! Ylipäätään olisi mukava saada jotain palautetta tai tykkäyksiä, lukeeko tätä blogia kukaan vai tuliko tästä pystötähti; vääjäämättä ja kovaa vauhtia maahan iskeytyvä ja kaiken tuhoava tähdenlento :)

Kinkkupiirakka

Vinkkinä teille, jos haluatte tehdä oikeasti hyvää kinkkupiirakkaa, niin täältä löysin mahtavan ohjeen! Tein piirakan lauantai-illalla ja viimeiset palat siitä syötiin maanantaina lounaaksi. Ei todellakaan mikään karppaajien tai laihduttajien herkku ;) Kokeilkaa ihmeessä! Ohjeet on niin hyvät tuolla, että en ala niitä kopioimaan tänne, mutta muutaman kuvan otin todisteeksi tekeleestäni.

Uuniin menossa...

...ja sieltä tulleena.
Piirakka oli ruokaisaa ja ohi ohjeen laitoin mukaan myös punasipulia. Sitä se ei kyllä välttämättä olisi tarvinnut, koska purjoa tuli yli määrän myös, mutta ei silti yhtään liikaa :)

SUOSITTELEN!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Täydellinen perjantai

Perjantai! Ne on yleensä viikon parhaita päiviä, koska silloin ei tarvitse välttämättä tehdä mitään. Voi tulla päivän puuhista kotiin ja olla vaan. Herkutella tai katsoa leffan. Lauantait vaatii jo melkein jonkun suunnitelman, muuten ei niissäkään päivissä valittamista... :) Mutta perjantai. Tänä perjantaina lähdin lähes ex tempore ystäväni kanssa Kuopion Ikeaan. Meidän on tosiaan pitänyt sinne lähteä jo pari viikkoa, mutta koska auto vietiin viikkoja sitten huoltoon ja siitä on löytynyt sitä ja tätä uutta osaa kaipaavaa vikaa, niin uusia osia odotellessamme, emme ole päässet mihinkään. Kiitos kuitenkin kavereille, jotka ovat jaksaneet pari kertaa meitä kauppaan kuskata, ei elämä ilman teitä muutenkaan hääviä olisi perhe B!

Lähdimme siis tosiaan kello 8 aamulla ystävän kanssa ajelemaan Kuopioon, koska keskeneräinen tyttöjen huone on vaivannut. Suunnitelmat on ollut valmiina ja nyt pääsin vihdoin toteuttamaan niitä. Parin tunnin ajomatka mahdollisti myös kuulumisien vaihdon, vaikka lähes päivittäin muutenkin viestittelemme. Kiitos J, että jaksoit lähteä mukaan kuskiksi ja seuraneidiksi!

Aiemmassa postauksessa mainitsinkin, että tyttöjen huoneeseen on tulossa muutoksia ja nyt se tapahtui! Näistä oli päästävä siis eroon


...ja tällaiset saatava tilalle

Kuva otettu Kuopion Ikeasta!
Olen siis elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni perheessä, missä arvostetaan suomalaista. Muistan kuinka halusin joskus teininä ihan tavallisen valkoisen kirjahyllyn, mutta sainkin Laulumaa sarjasta kaksi erillistä kirjahyllyä, missä oli hyllyjen lisäksi kolme laatikkoa, Kyllä, ne palvelivat vuosia ja kestivät useat muutot ja kovan kulutuksen, mutta väri oli kirsikka eikä ollenkaan makuuni. Lisäksi niitä ei saanut vierekkäin, koska ylhäällä oli koristelistat. Silloin kuin minulla ei ollut mitään sisustuksellista makua ja lähes kaikki huonekalut olivat jonkun sukulaisen vanhoja, niin ne kelpasivat. Mutta nyt kun olen aikuinen, saan käydä IKEASSA! Huraa! Arvostan silti koko ajan enemmän suomalaista mutta myös arkea helpottavaa käytännöllisyyttä. Sinne jäi tältäkin reissulta monia ideoita ja haaveita kypsyteltäväksi ja ehkä myös suurempia tiloja ja omaa kotia odottavaksi... 


Ikeasta autoon pakattiin kaksi Minnen sänkyä (mitä ei valitettavasti näy Ikean sivuilta vielä, mutta uudesta kuvastosta ne bongasin!), niihin jatkettavat patjat, pari kehystä, ihania lasten kertakäyttöastioita (nuoremman neidin 5-vuotis juhlia varten) sekä uudet verhot tytöille ja kynttilöitä tunnelmallisia iltoja varten. Nokka kohti Jyväskylää missä mies jo odotti!




Siitä alkoi puuhastelu! Koko ilta puuhasteltiin, mikä onkin meidän lempipuuhaa. Tykätään molemmat tosi paljon tehdä käsillä ja ollaan monessa asiassa taitavia yhdessä ja erikseen. Purettiin kerrossänky ja vallattiin alhaalta kolmas (!) häkkivarasto kerrossängyn osien väliaikaiseen säilytykseen. Koottiin molemmat sängyt, toinen 135cm ja toinen 170cm pituuteen. Nämä ovat siis jatkettavat sängyt 80x200cm asti, mutta meillä toimii pienemmät näin alkuun. Olikin puhe kyllä, että seuraavat sängyt tytöt saa ostaa itse, patjat uusitaan kyllä paksummiksi, kun kasvavat vähän. Puuhastelun lomassa aloin siivota myös tyttöjen kaapin.

Meillä on jo hetken ollut käytössä yhden lelun tai asian periaate. Kun tyttöjen kaikki lelut olivat heidän saatavilla, ne enemmän ja vähemmän lensivät pitkin kämppää, eikä niillä syntynyt kunnollista leikkiä. Joku lauantaiaamu heräsin siihen, kun olohuone oli hyrskyn myrskyn ja yksi lapsuuteni kirjoista oli menettänyt sivun. Kysyttäessä vastaus oli isot silmät pyöreänä: "se oli jo valmiiksi revennyt". Hermostuin siinä määrin, että otin kaikki lelut talteen ja annoin aina yhden lelun tai asian kerrallaan leikittäväksi. Ja voi pojat kuinka se on toiminut hyvin! Kun lapsi ei näe jotain asiaa päivittäin, sen saaminen leikkiin tuntuu uudelta ja tutulta samaan aikaan. Nyt siivouksen yhteydessä järjestin lelut ja tavarat heidän saataville kaappiin, koska haluan, että he näkevät vaihtoehdot avatessaan kaapin, mutta aiomme jatkaa tätä yhden lelun tai asian periaatetta. Lapsiperheet, suosittelen! Leikki on enemmän leikkiä, eikä tavaroiden heittelyä, siivoaminen on järjestelmällisempää, koska lapsi tietää mihin mikäkin asia kuuluu ja se on ennen kaikkea nopeampaa. Lisäksi tästä on tullut paljon keskustelua vanhemman tytön kanssa, kun hän on pystynyt ilmaisemaan joistain leluista ja leikeistä, että hän ei enää halua niillä leikkiä. Mikä on täysin ymmärrettävää ja ihanaakin jopa, että meidän pieni mimmi kasvaa!

Mutta tällainen huoneesta tuli:







Tavarat saivat siis oikeat paikat ja ikkuna uudet verhot ja väriä vaihtavat tähtivalot! Huoneeseen on tulossa vielä pöytä ja kaksi tuolia, jahka saamme ne entisöityä ja luulen, että nuoremman sänky siirtyy kokonaan ikkunan alle, mutta sen näkee sitten miten kaikki mahtuu. Pöydän löysimme tori.fi:stä ja tuolit olivat tytöillä jo entuudestaan, nyt kun värit saadaan vaan vielä sopiviksi. Leikit kun ovat nykyään enemmän rakentelua ja puuhastelua kuin lattialeikkejä, niin aikeena saada myös nuorempi joskus meidän kanssa pöytähommiin tähän ruokapöydän ääreen, kun nykyään se on isomman koululaisen läksypöytänä ja nuorempi saa/joutuu yksin leikkiä huoneessaan läksyrauhan ajan. Vaihtelua siihenkin! Taulut ovat myös uusinnan alla, niistä kuvia myöhemmin.

Loppukevennyksenä siivouksen yhteydessä löysin lapsuuteni Kirjakerhon kirjoista Prinsessa Ruususen, joka paljasti muiston mieleeni. 

Olipa kerran tyttö, jonka nimi oli Reea. 
Hänelle pienenä tyttönä oman nimen kirjoittaminen osoittautui hänelle välillä hankalaksi. 
Hän ei nimittäin melkein ikinä muistanut, kuinka monta e-kirjainta hänen nimeensä mahtui. 
Eräänkin kerran hän maalasi äitinsä kanssa posliinimukiin hevosen ja sen selässä ratsastavan prinsessan.
Hänen äitinsä sanoi, että kirjoita mukiin vielä nimesi. 
R - E - E - E - E - E - E... 
Koska pieni tyttö ei muistanut montako e-kirjainta hänen nimessään oli, hän päätti jatkaa e:n kirjoittamista niin kauan kunnes se muistuisi mieleen. 
Eihän se muistunut. 
Ja näin ollen mukissa kultaiselta 80-luvulta edelleenkin lukee pelkkä REEEEEE. 
Sen pituinen se.

Muki on varmassa tallessa Seinäjoella varastossa, mutta kirjakerhon kirja paljastaa sen, minkä minä jo pienenä tiesin. 

Reea on nimenä hankalampi, kuin mitä te kukaan koskaan olette uskoneet.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Virkattu matto

Helou, pikapostaus viime viikon lopulla valmiiksi tehdystä matosta! JEE!
Sain kuin sainkin sen valmiiksi. 


Matto on siis virkattu ihan omasta päästä keksien, koska kaikki mallit mitä netistä katsoin, olivat liian hankalia tällaiselle aloittelijalle. Ketjusilmukkaa, perussilmukkaa ja eri kokoisia pylväitä. Lankana oli trikoo-ontelolanka. Opin lähes kantapään kautta koko tekemisen. Purin varmasti valehtelematta koko maton kertaalleen paloissa, koska se aina typerästi rypyttyi, kun en virkannut lisäsilmukoita per kierros. En ala tässä ohjeistamaan ketään sen kummemmin, koska netissä on sadoittain ohjeita, ja moni teistä on varmasti parempi virkkaamaan kuin minä aloittelija. 
Hyväksi avuksi havaitsin Viivin virkkausnetin, missä oli selkeät ohjeet.

Maton halkaisija on n.95cm ja se pääsi vessan lattialle.
Tyttöjen kommentit olivat ihanat! Toinen ihmetteli suureen ääneen, kuinka kaunis kukka meidän lattialla on (toinen väitti tietysti vastaan, että eihän tämä kukka ole, vaan matto) ja yhdessä he pohtivat, kuinka eivät ikinä osaisi tehdä tuollaista... Lasten suustahan se totuus tulee :)

Suosittelen kaikille maton tms. virkkaamista, koska tämä valmistui suhteellisen nopeasti ja työn tuloksen näkee nopeasti. Tällainen hätähousu kuin minä, en kauaa jaksa puuhastella jonkun parissa, minkä tulosta ei heti näy :) Lisäksi tämä oli oikein rattoisaa iltaisin telkkarin ääressä!