keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Luukku 24, joulu.

Joulu.

Pääsimme vihdoin Seinäjoelle, hieman aikataulusta myöhässä, noin 12.30. Siitä klo13 perinteiselle jouluaterialle (jonka järjestää vuoro vuosin minun äitini tai tätini), jossa sai onnitella serkun valmistumista sekä kihlautumista kaiken kuulumisien vaihdon lomassa. On se joulu vaan mukavaa aikaa, kun näkee sukua. Ihan liian vähän ja ihan liian harvoin silti!

Syömisten jälkeen kävimme Törnävän hautuumaalla, jonne on haudattu kaksi paappaani, isän äitipuoli eli minun muori sekä kaksi ystävääni. Kuvat eivät riitä kertomaan, kuinka kaunista siellä oli. Päivä oli juuri hämärtymässä ja tuhansia pieniä valoja joka paikassa. En viime vuonna päässyt jouluna hautuumaalle, mutta joka vuosi muuten siellä käyn. Iski yllättäen ikävä, kun vein miehen ja tytöt ensimmäistä kertaa läpi hautakivien ja vastailin pienten ihmisten kysymyksiin haudatuista. Oma ääni sortui siinä vaiheessa, kun pienempi kysyi miksi paappani nimi oli Voitto. Siksi, koska hänen kaksoisveljensä kuoli synnytykseen, niin paapan vanhemmat halusivat nimetä selvinneen Voitoksi. Ikävä. Nämä tytöt eivät ole omiani, mutta niin lähellä omia, kuin ketkään lapset voivat olla, ja heille tällaisten asioiden kertominen oli vaikeaa. Kuolema. Läheisten menetys. Muistot. Ikävä.
Hautuumalta suoraan mökille ja täällä nyt ollaan. Vaarille ja mummulle terveisiä, että tiet oli sulat eikä koko matkalla satanut yhtään mitään. Mies jaksoi ajaa koko matkan, minä ja koululainen ollaan täynnä räkää, yäk  Pakkasta on -10,3 ja tämä on todellinen talven ihmemaa!
Nyt odottelemaan tonttua, kyllähän tänään täytyy jotain paketteja avata! Hyvää Joulua kaikille teille, olkaa kilttejä ja olkaa rauha sydämessä, tämä aika on aika hiljentyä ja rauhoittua ja ennen kaikkea nauttia elämästä!!




Luukku 23, joululahjat.

Joululahjat.

Tänään ollaan siivottu, kiitos pikkupakkasen joka täällä paukkui, mies ja tytöt vei matot ja petivaatteet pihalle ja sain siivottua muuten. Ihana talvinen päivä!
Kävimme myös lähikaupassa, jonka aikana TONTTU oli käynyt! Kirjeessään tonttu kertoi, että ei jaksanut kantaa kaikkia lahjoja mökille (mihin koululainen totesi: ei nämä olisi autoon mahtunutkaan!) joten tonttu toi ne tänne kotiin ja muutaman paketin mökillekin. Tytöt olivat ihmeissään, miten ja mistä vaiheessa tonttu kävi?! Hauskaa oli myös se, että ompelin ne joulusäkit kaikille mistä lahjat oli ja siinä kun pohdittiin kenelle mikäkin säkki kuuluu, koululainen sanoi haluavansa punaisen, pienempi valkoisen ja me tapeltiin sitten jäljelle jääneestä mustasta ja harmaasta  Arvaukset menivät täysin oikein, hyvä me!
Lahjat avattiin vauhdilla, vähän vierestä hirvitti katsoa kuinka paketti kerrallaan aukesi ja edellisen sisältö melkein lensi kaaressa sivuun. Koululainen oli jotenkin kovasti ihmeissään siitä, kuinka tonttu toi sitä ja tätä vaikka hän ei niitä ollenkaan toivonut. Hauskaahan se oli lasten iloa katsoa, mutta oli ne omatkin paketit mieluisia. Huomenna aamulla ajo Seinäjoelle jouluruualle ja siitä mökille pariksi päiväksi. Ihanaa!

Ps.mun suosikkilahja: lampaantalja Tallinnan joulumarkkinoilta. Paksu ja lämmin kuin mikä! Kiitos rakas T ❤

tiistai 23. joulukuuta 2014

Luukku 22, kotimatka.

Kotimatka.

Eilen ajeltiin Espoosta kotiin. Päällimmäisenä mieleen jäi miehen isän hento kuiskaus ja kiitos lahjasta, itsetehdystä sellaisesta. Tein tänä vuonna suvun lahjat melkein kokonaan itse. Ajateltiin, että näin se on mukavampaa ja enemmän henkilökohtaista. Tajusin myös, että vaikka vielä aattona paketoin aamulla viimeiset pahvilaatikot, on niiden sisältö rakkaudella tehty. Sillä samalla rakkaudella, miten minusta ja meistä on huolta pidetty ja pidetään.
Vain kerran jouduin stressin valtaan, mutta sen laukaisi arkkiviholliseni: pakkaaminen. Reissuunlähdön pakkaaminen. Ja silloin ei kuulkaas tuntunut mikään hyvältä! 

Lahjat on siis tehty! Ja kyllä, suunnittelin jo ensi vuoden lahjoja, joskin ajattelin aloittaa jo lokakuussa ❤

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Luukut 20 ja 21, reissussa.

Reissussa.

Lähdimme lauantaina päivällä ajamaan kohti Espoota. Matka sujui kivuttomasti, vaikka takapenkillä olikin tyttöjen välissä iso pahvilaatikko, joka tietenkin vähän kiinnosti ja tylsistytti neitejä, kun eivät voineet leikkiä yhdessä. Espoossa (sanon tätä kaikkea Espooksi, kun en pysy vielä kärryillä missä kaupunginosassa kukin miehen sukulainen asuu) meitä odotti lämmin vastaanotto. Lämmin, koska tyttöjen serkkupoika oli innokkaasti lämmittänyt takkaa ja lämmin, koska ruoka oli valmiina pöydässä. Useampi tunti siinä meni ja mukavaa oli. Ensimmäistä kertaa tänä jouluna miehen puolen sukua kokoontui yhteen; lapset juoksivat sisällä ja keksivät tekemistä ja aikuiset ehtivät istahtaa alas. Syötiin hyvin, minäkin itseni täysin yllättäen, kun söin kahdesti lohta. Minä joka en kalaa ole koskaan oppinut syömään. Toinen ajatus myös tulvi lämpimänä yli koko kehon: nyt on joulu. Vaikka tässä on huomiselle ajomatka kotiin ja aattona ajomatka Seinäjoelle, niin tässä se nyt on. Joulu.

Minulle joulu syntyy lämmöstä. Pimeydestä ulkona. Kynttilöistä tai muista tunnelmavaloista. Suklaasta. Perinteisistä jouluelokuvista. Perinteistä muutenkin. Tässä se on, eikä missään muualla. Tämä hetki kaiken kiireen keskellä. Taustalta kuuluu mummun ja toisen neidin kikatusta. Toinen neiti istuu sohvalla isin vieressä vaarin kanssa. Minä tulin hoitamaan pakollisia työllisyyteen liittyviä velvollisuuksia ja samalla ajattelin pysähtyä koneelle. Pieneksi hetkeksi. Olen onnellinen.

Työllisyyteni tilanne on ensi vuodeksi turvattu. Olen neljättä vuotta tehnyt sijaisuuksia ja tällä viikolla sain kirjoittaa sopimukseen nimeni. Olen töissä koko ensi vuoden. En muista milloin olisin ollut ihan koko kesän töissä, nyt vielä jo kertyneiden vuosilomapäivieni kanssa. Voin huokaista helpotuksesta.

Yksi asia, mistä olen ollut äärimmäisen kiitollinen viime päivinä on minun ihana mieheni. Totesin tänä aamuna hänelle, että taidan olla rakastunut häneen.  Mies kysyi oliko siitä epäilystä? Vastasin ei. En vaan koskaan ole ollut rakastunut keneenkään. Rakastanut olen. Olen jopa luullut olevani rakastunut. Mutta en ole ollut. Ennen kuin nyt. Kaikki ne kamalat kliseet rakkaudesta ja rakastumisesta ovat näyttäytyneet minulle. Näen ne selvästi ja joka ikinen päivä. Mieheni kun on juuri sellainen mies, joka näyttää ihan jatkuvasti tunteensa minulle. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen, että joku (mies) on minusta ihan oikeasti ylpeä (sukulaisia lukuunottamatta). On ylpeä myös itse ollessaan minun kanssani. Minun. Ihana. Mieheni.


20.12.2014 Maksamaa, isäni lähettämä kuva.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Luukku 19, yllätys.

Yllätys.

Joululoma alkoi, jippii! Pikkuisen oli aamusta alkaen (liekö syynä vähäiset yöunet) sellainen tärinä päällä ja lähes laskin tunteja, että koska pääsee kotiin.. Tänne vihdoin saavuttuani postiluukusta oli kolahtanut kirjekuori.
En tunnistanut käsialaa ja mysteeriksi tämän teki vielä kuoren takana oleva teksti: Valoisalle ja ihanalle arjen kauniille naiselle. Katsoin jopa postileiman: Jyväskylä. Äh, avattava oli. (Ihan kuin olisi muka ollut jotain muuta vaihtoehtoa.)

Sisältä paljastui kortti ja pikku myy heijastin. Lisänä kirjoitus, että tämä oli se joku aika sitten lupaamani yllätyslahja kaikille, jotka tykkäsivät facebook statuksestani. Voi S!!! ❤❤❤

S oli puoli vuotta työkaverini. Uusi ja innokas, hyväntahtoinen ja herkkä sekä täynnä tarmoa ja uusia ideoita. Minä, asennevammainen uutta kohtaan, kun olimme juuri saaneet työtiimi-palettimme kuntoon ja toimivaksi, vastaanottamassa tätä herkkää ja ihanaa ihmistä. Tunnustan, olen helppo lähestyä, mutta äärimmäisen huono lämpeämään uusille ihmisille. Olen kuin puulämmitteinen kiuas jonka lämmittämiseen menee aikaa, mutta joka lämmetessään on sitten pojat lämmin. Näin kävi nytkin. Edellisen työtiimin hajottua äkillisestu en ollut yhtään valmis ottamaan ketään vastaan. Olin ylpeä ja välillä ilkeä. Ehkä myös ylimielinen. S sai niskaan kaiken sen. En sano kiusanneeni, mutta en ottanut joukkoon.

Ajan myötä lämpesin. Aloin ymmärtämään häntä. Näkemään kaiken sen, mikä hän ihmisenä on ja oli, ja miten erityisesti lapset häneen suhtautuivat. Viimeisinä viikkoina olin surullinen, että hän lähtisi uuteen seikkailuun. Jäin pitämään vähän yhteyttä, ihan vaan facebookin avulla.

Mutta S. Tiedät kyllä kuka olet. Anteeksi siitä kaikesta kamalasta, minkä sain sut tuntemaan. Olin tyhmä ja lapsellinen ja totisesti ymmärtänyt asian ja nähnyt valon pimeässä. En aio enää koskaan olla niin kylmä ja kova. Kiitos yllätyksestä. Ihan paras!!!!  Todellakin osui ja upposi tähän osoitteeseen.
Ihanaa ja rauhallista Joulua S 

Luukku 18, joulukorttipussi.

Joulukorttipussi.

Lapsuudenkodissani on ollut sellainen pussi, vihreä pussi nallenkuvalla, joka kiinnitettiin seinään kellon alle aina joulun alla, johon joulutervehdykset löysivät tiensä. Kellon alla oli aina ne kaksi pientä naulaa odottamassa läpi vuoden tuota pussukkaa.

Tänään ompelin meille samanlaisen, mistäs muustakaan kun tuosta harmaasta askarteluhuovasta.

Kaavoja ei tarvittu, pikkuisen on vino, mutta niin on tekijänsäkin! Huomenna nakuttelen sen seinään, kunhan vaan löydän sopivaa narua tai lankaa (mies kun ei anna naulata niitä kahta pientä naulaa...)

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Luukku 17, lahjat päiväkotiin tädeille.

Lahjat päiväkotiin tädeille.

Me työskentelemme molemmat mieheni kanssa päiväkodissa. Lapset ovat suuri osa meidän päivää, niin töissä kuin arjessa omien tyttöjen kanssa. Tästä syystä me osaamme ja arvostamme todellakin omia työtovereita sekä muita samaan ammattikuntaan kuuluvia. Tiedän itse, kuinka mikään tavara tai syötävä ei ole tarpeellinen saatika aina riittävä siihen kaikkeen, mitä päiväkodin ja koulun henkilökunta tekee meidän tyttöjen- tai kenen tahansa lapsen - vuoksi, mutta näin joulun aikaan (ja keväisin) on aina mukava heitä kuitenkin jotenkin muistaa.

Meillä oli hieman erimielisyyksiä tyttöjen äidin kanssa tästä, että mikä on tarpeellista tai riittävää osoittamaan se arvostus ja kiitollisuus tyttöjen hyvästä hoidosta, mutta me päätimme osoittaa arvostuksemme joulun hengessä näin.



Nämä lahjat lähtevät päiväkotiin. Tyttöjen äiti hoitaa sovitusti koululaisen opettajan lahjan ja me päiväkodin tätien. Meillä tämä lahja oli helppo! Emme ikinä voi olla varmoja siitä, miten päiväkodin tädit vastaanottavat meidän lahjat, tai pitävätkö he ylipäätään Iittalasta tai Aarikasta, jotka pakettiin käärimme. Mutta. Tämä on tärkeä pointti. Me arvostamme heitä. Heidän työtään. Heidän päivittäistä kärsivällisyyttä ja huolenpitoa, mitä he antavat meidän tytölle. Me itse arvostamme ja pidämme kovasti tuollaisista kauniista esineistä. Iittalasta ja Aarikasta. Halusimme antaa lahjaksi jotain sellaista, mistä itsekin kovasti pidämme.

Loppupäivän voidaan olla kukin mitä mieltä tästä tahansa, että onko sopivaa viedä lahjoja, mikä on sopivaa ja eikö pelkkä kiitos riitä. Saahan päiväkodin tädit (ja sedät!) herran jestas jo palkkaakin, tarvitseeko niille suklaarasiaa enempää viedä!? Tämä on meidän asia. Me hoidimme tämän näin. Me haluamme osoittaa arvostuksemme ja kiitollisuutemme näin. Antamalla jotain, mikä on meille tärkeää. Panostaa pikkuisen.

Itse myös lahjoja saaneena voin kertoa, että kaikki muistaminen on ihanaa. On se sitten lapsen piirtämä kortti ja vanhemman sanallinen kiitos arjessa tai joulun alla. Mitään en tarvitse tai väkisin halua. Mutta hei, käsi ylös joka ei omasta työstään halua arvostusta. Kyllähän se tuntuu hemmetin hyvältä, kun joku sanoo kiitos hyvästä työstä. Koska kaikki me teemme tätä osaamisellamme sekä omalla persoonallamme. Lasten kanssa varsinkin, mitään et voi teeskennellä. 

Luukku 16, joulusäkit.

Joulusäkit.

Meillä on aina ollut paljon lahjoja. Äitini ostaa ensimmäiset jo juhannuksen jälkeen tai joskus jopa tammikuussa alennusmyynneistä. Itselläni on sama tapa, ostelen lahjoja jo tietoisesti kesän jälkeen, jos niitä tulee edullisesti vastaan. En missään tapauksessa ole sellainen, joka hakee kaupasta kaiken juuri sillä hetkellä, kun sitä tarvitaan. Voisin sanoa, että olen tietoinen kauniiden asioiden hintahaarukasta ja tiedän, kun kiertelen kaupoissa ja kirppiksillä, mitä kannattaa maksaa. Harvoin, siis äärimmäisen harvoin ostan mitään ns.oikealla hinnalla. Tästä syystä meillä on tänä jouluna tytöille (ja kyllä niitä on miehenkin joulusäkkiin) kiitettävästi kertynyt. En ole minkään krääsän ostelija, vaan tykkään laadusta. Suomalaisesta.

Päätin siispä tänä vuonna, että etsin joulusäkit kaikille meille neljälle. En löytänyt mieleisiä, koska sellaiset juuttisäkit eivät vaan sovi tähän maailmaan, mikä meillä on joululle luotu. Siispä kangaskaupan kautta kotiin ja tekemään omat. Tällaiset niistä tuli!

Askarteluhuopaa, n.60cm sivu kaksinkerroin


Pari valmista pussia lahjat sisällä!
Ohje oli yksinkertainen! Ostin kangaskaupasta askarteluhuopaa, se kaksinkerroin ja sivun pituus n.60cm. Ompelin kaikki sivut ja taitoin yläosan pariin kertaan ja ompelin siihen myöskin kangaskaupasta löytynyttä pom pom-nauhaa. Näitä on nyt valmiina kolme: valkoisella, punaisella ja harmaalla pom pom-nauhalla, säkki mustalla nauhalla on tulossa!

Meillä ei joulupukkia nähdä, tytöt eivät oikein enää usko ja koska vietämme aaton mökillä, mutta emme halua viedä pienessä autossa täältä kotoa lahjoja sinne avattavaksi, niin tonttu käy meillä kotona aatonaattona päiväkävelyn aikana ja tuo jokaiselle oman joulusäkin täynnä lahjoja! Shh!

maanantai 15. joulukuuta 2014

Luukku 15, koottu piparkakkutalo.

Koottu piparkakkutalo!!

Tässä se on!! Oon niin innoissani, en ole oikeasti eläessäni tehnyt itse piparkakkutaloa ja nyt on into niin piukeena, että voisin hakea valmistaikinan ja alkaa leipomaan uutta taloa. Mutta ei, tämän päivän askare on nostaa esiin vanha ja uskollinen ompelukone ja saada aikaan jotain jouluista! 

Mutta tässä se on!



Tein siis talon postikorttia apunani käyttäen, eli katto oli postikortin kokoinen ja seinät vähän pienemmät. Katto olisi saanut kyllä olla reilusti isompi, ehkä jopa kaksi kertaa postikortti ja seinät sitten postikortin, mutta ensi kerralla sitten. Tämä lähtee jouluksi eteläpohjanmaalle, siihen asti on pidettävä näpit kurissa!

Vaihdoin myös jouluiset Marimekon Tamburiini verhot olohuoneeseen, meistä ne on tosi kauniit eikä yhtään niin kirkkaan punaiset kaiken harmaan ja valkoisen keskellä, mitä voisi kuvitella.



Miten teillä valmistaudutaan jouluun? Tämä on minulle ensimmäinen joulu tyttöjen kanssa, kun ovat vuorotellen äidillään joulun niin tämä on The Joulu meille, jolloin luodaan miehen kanssa meidän perheen omia perinteitä.

Ps. Ihan pian saa rauhoittua joulunviettoon, hurjan nopeasti menee aika!!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Luukku 14, Panna cotta

Panna cotta, keitetty kerma.

Tänään on esittelyssä superhelppo ja makea jälkkäri. Aikaa tämän tekemiseen menee 10min, hyytymiseen pari tuntia ja aineksiakin minimaalisen vähän. Oma sovellettu ja hyväksihavaittu ohjeeni:

Panna cotta, neljälle, kolmelle tai kahdelle.

4dl kerma
n.75g valkosuklaata (puolikas Pandan valloittava valkoinen levy)
Vaniljajauhetta (tai vaniljatanko)
Ripaus vaniljasokeria
Liivatelehti

* Laita liivatelehti kylmään veteen.
* Kuumenna kerma kattilassa, hämmennä koko ajan!
* Lisää kermaan ripaus vaniljajauhetta ja -sokeria.
* Lisää paloiteltu sulkaa.
* Purista liivatteesta vesi pois ja laita kattilaan silloin, kun kerma on oikeasti kuumaa. Muuten se ei liukene ja jää klönteiksi.
* Jaa tarjoiluastioihin.
* Laita jääkaappiin pariksi tunniksi hyytymään.

Lisää maun mukaan raastettua suklaata päälle tai kylkeen keksi ja nauti!

Käyttämäni vaniljajauhe, narskuu mukavasti hampaiden välissä,
eikä todella tarvitse paljoa!



Enjoy!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Luukku 13, piparitalkoot.

Piparitalkoot.

Tämä päivä oli pyhitetty piparkakkujen, tarkemmin sanottuna piparitalon leivontaan ja kokoamiseen. Vähän harmiksi vain yksi neljän suorasta tuli sovittuun aikaan omat taikinat kainalossa ja siitä se sitten lähti. Johannan ohjeella piparkakkutalo (tai sen osat):

Seinät
Katto
Kuistin katto ja ulko-ovi
Katon päädyt
Pihakuuset

Tämä makea komeus kootaan, kun mieheni saapuu reissustaan, jossa on ollut torstai varhaisesta aamusta aina tänne lauantain iltamyöhään. Itsekseni en uskalla alkaa sokeria kuumentamaan, kun kerran jos toisenkin olen saanut keittiössä palohaavoja...

Tämä oli siis Johannan ohjeella, jossa käytin postikorttia. Katon osat ovat postikortin muotoiset ja kokoiset, seinät vähän siitä pienemmät ja leikkaamalla korttia aina vaan pienemmäksi, sai oikeat muodot myös katon päätyseiniin. Savupiippua yritin tehdä, mutta siihen ei riittänyt enää järki ja se jäi. Tuossa talossa ei paljon lahjoja tarvita, kun on noin makeaa elämä jo muutenkin!

Jään innolla odottamaan millainen talosta tulee, siitä kuvia myöhemmin!

Luukku 12, to do.

To do.

Sekalainen lista asioita ja ajatuksia, jotka haluan ehtiä hoitaa ennen kuin rauhoitun joulunviettoon, eli ensi viikko aikaa!

- Viisi joululahjaa on vielä puoliksi tehty tai kokonaan tekemättä
- Käynti kangaskauppassa, olen yrittänyt etsiä valkoisia juuttipusseja, mihin laitan jokaisen lahjat, mutta en ole löytänyt tai niitä ei ole olemassakaan. Päätin tehdä ne itse, jos löydän sopivan harmaan kankaan.
- En olisi ikinä uskonut, että tämän joulun väreiksi itselleni muodostui punainen, valkoinen ja harmaa/hopea *. 

* Tästä syystä kuusi sai kokonaan myös uudet värit.

- Meillä tonttu tuo lahjat myös tyttöjen tärkeille leluille, Milo-nallelle ja Nella-nukelle.
- Joulutervehdykset on lähetetty suomeen, muutama miehen puolen amerikan sukulainen saa vielä omansa lähteväksi alkuviikosta. Postiin siis ruuhkajonoihin!
- Tekemättömiä tai puoliksi tekemättömiä paketteja lukuunottamatta paketointia on enää vaan pari pakettia. Onneksi.
- Tänä vuonna tytöt tulevat saamaan ennätysmäärän lahjoja. Tämä siksi, että olen rakentanut meidän pesää niin ahkerasti tässä viime kuukaisina, että olen myynyt suurimman osan heidän vauva-ajan leluistaan ja nyt on heidän aika saada uusia.
- Jouluverhot on vaihdettava olkkariin vielä. Tuo kuusen takana näkyvä roosan värinen kappa ei oikein sovi nyt tähän tunnelmaan.
- Töihin lupasin suunnitella keskiviikoksi jouluisen nukketeatterin lapsille!
- Töistä täytyykin pikkuhiljaa tuoda tavaroita joulun ajaksi kotiin pesuun ja asianmukaiseen säilytykseen.
- Ensi viikon torstaina on sitten kesän jälkeen parturi, mikä on aivan ihanaa. Oma luottoparturini jäi mammalomalle joulukuun alussa, joten nyt menen katsastamaan hänen työtoveriaan.
- Ensi viikolla on myös vanhemman tytön joulujuhla koululla.
- Lisäksi keskiviikkona meidät on kutsuttu kylään.
- Torstaille taisi olla myös liput uuteen Hobitti-elokuvaan.
- Ensi viikolla on myös viimeinen viikko opiskelijani kanssa töissä, hänelle pitääkin keksiä joku pieni muistaminen myös!
- Perjantaina on työporukan kesken pikkujoulut!

Tähän laitan pisteen. Kovasti tuossa on hommaa ja varmasti puolet ainakin unohtui matkalla, mutta kalenteri auttaa ja asioiden jäsentäminen päässä toimivaksi yhtälöksi. Minä rakastan puuhastelua, kaikkea tätä pientä ja ihanaa järjestämistä ja laittamista. Joskus tuntuu, että unet on vähäiset ja ajan pysäyttämiselle olisi todellakin tarvetta, mutta tämä on tätä minun elämääni. Täytyy pysyä liikkeessä, että mieli pysyy skarppina!

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Luukku 11, nallet.

Nallet.

Nämä ovat Minna Immosen kuvittamat Kaj Frankin Arabialle suunnittelemat teemamukit. Immonen on näitä kuvittanut yhteensä neljä erilaista nallea: Hertan, Sulon, Toivon ja Ilon. Omassa kokoelmassani on neljä Herttaa, Toivo ja Sulo. En muista koska olen näitä saanut, mutta kaiketi äidiltäni. Muistan ostaneeni kaksi Herttaa (tuon leimattoman ja leimallisen) täältä Jyväskylän Kodin1:stä hintaan 5€/kpl. Näitä symppiksiä mukeja en ole sen koommin nähnyt yhtään, en edes kirpputoreilla, vaikka sielläkin melko ahkerasti kiertelen. Koska tällä hetkellä muumimukit ovat ahkerasti käytössä, niin näitä en ole käyttänyt enää vuosiin, mutta nyt kun tein inventaariota kaikista aarteistani, niin nämä tulivat vastaan. Onhan ne kyllä kerrassaan valloittavia!?




Uppo-Nallen jouluruno 

Kuusen alla on kummaa puhinaa, 
karvaisen kuonon jouluista tuhinaa, 
heilahtaa kuusen katveessa tassu, 
kurahtaa vihreän varjossa massu, 
joulukarhu on asialla 
oksien peitossa kuusen alla. 

Karhulla mielessään jouluiset ilot, 
purkki ja lahjat ja omenakilot. 
Siksipä heilahtaa karvainen tassu, 
siksipä kurisee massu, 
että on tarpeen hetkinen vartoa, 
odottaa, paastota, punoa vartoa. 

Jälkeen koulun on odotus joulun 
kaikkein kauneinta maailmassa. 
Karhun mielessä joulu väikkyy 
kynttilän valo silmissä läikkyy 
mieli on auvoinen, mieli on avoin 
viettääkseen joulua jouluisin tavoin. 
(Elina Karjalainen)

Luukku 10, pullukkapojat.

Pullukkapojat.

Itse en ole varsinaisesti mikään joulutorttujen ystävä, mutta näin lehdessä vähän erilaisen ohjeen tehdä näitä jouluisia ja perinteisiä herkkuja! Tässä, olkaa hyvät!



Ensin kaulin ihan normaalin kaupasta ostetun voitaikina levyn n.1-2mm paksuiseksi. (Kuvassa oleva on jo muutamaan otteeseen kaulittu versio, mutta ne eivät enää uunissa kohonneet...) Painoin siihen muotilla ukkoja (mitkä tahansa muotit käy, kunhan ne eivät ole pieniä, koska nämä kutistuivat), jotka voitelin kananmunalla ja uuniin 200 astetta ja n.10min. Tarkkaile paistoaikaa!



Uunista tultuaan jäähdyttelin pullukkapoikia. Kuvissa ei varsinaisesti näy, mutta ne kohosivat n.1cm paksuiseksi, jotkut tasaisesti ja jotkut taas ei. Tähän ehkä vaikutti pienten käsien määrä, jotka kaulitsivat taikinaa molemmat eri suunnista. Muistakaa olla tarkkoja taikinan paksuudesta siis, jos näistä haluaa oikein kauniita ja tasaisia!


Valmis pullukkapoika halkaistaan kylmänä kahtia ja väliin laitetaan maun mukaan hilloa. Meillä tytöt valitsivat omena-kanelia ja aikuiset perinteisempää luumuhilloa. Taitaa muuten oikeasti olla marmeladia tuo meidän hillo, mutta sovitaan näin meidän kesken, että tämä on hilloa. Tai kuten eteläpohjanmaalla sanotaan: HILLUA!

Halutessaan ja näyttävyyttä tavoitellessaan tekijä voi laittaa hillon lisäksi myös jonkin sortin rahkaa pullukkapojan väliin, joka tuo korkeutta ja ehkä myös erilaista makua. Lisäksi tomusokerin käyttö on tässä vapaaehtoista, meillä ei sitä ollut kaapissa niin ei sitä sitten erikseen lähdetty hakemaan.

Kannattaa kokeilla! Hauskaa vaihtelua joulupöytiin sekä itse tykkäsin, kun hilloa oli vain ohut kerros ja pullukkapoika oli pieni suupala!

Pullukkapoikien - tai muiden muottien muotoisia ja - tuoksuisia iltoja vaan teillekin. Ajatella, nyt on jo 10.päivä joulukuuta, pian on jouluaatto, jota ainakin minä odotan ihan oikeasti kovastikin!

maanantai 8. joulukuuta 2014

Luukku 9, tontut!

Tontut!


Meillä on kotiin tupsahatanut tonttuja! Noita ihania pieniä Aarikan tonttuja, puisia ja punaisia. Ne kurkkii ja tarkkailee, että meidän perheessä kaikki käyttäytyy nätisti.


Tontut ovat tuoneet jo keittiön kaapin päälle pari pakettia, joista tytöt yrittävät kovasti arvailla paketin sisältöä. Sovittiin, että jokainen kirjoittaa arvauksensa paperille ja sitten aattona katsotaan, kuka osui oikeaan! ;)


Luukku 8, joulukuusi

Joulukuusi.

Tänään meillä koristeltiin kuusi. Yleensä kuusta ei koristella tähän aikaan joulukuuta, mutta koska tytöt ovat meillä nyt torstaihin ja tulevat sitten taas 20.päivä, jolloin lähdemme ensin Espooseen ja siitä kodin kautta Vaasan mökille sukulaisiin joulunviettoon, niin nyt on otettava kuusen tuomasta valosta kaikki kauneus irti. 

Muistoni joulukuuseen ja kuusen koristeluun ovat pitkällä. Meillä kotona kuusi haettiin paria päivää ennen aattoa, se kannettiin talliin sulamaan jäästä ja lumesta päivää ennen aatonaattoa ja aatonaattona se kannettiin sisälle. Isä laittoi valot ja tähden, me koristelimme sen veljien kanssa. Koska olin ja olen edelleen tällainen sävy-sävyyn ihminen, meillä (minulla) oli usein erimielisyyksiä veljien kanssa siitä, miten ja mitkä koristeet sopivat yhteen tai vierekkäin ja näin kuusen koristelu siirtyi joka toinen vuosi periaatteeseen. Joka toinen vuosi sen koristelin yksin minä, joka toinen veljet. Minä sitten yön pimeinä tunteina kävin korjailemassa veljien jälkiä, koska tietenkin minähän tässä perheessä tiesin, mitkä koristeet sopivat vierekkäin! Tietenkin! Toinen muistoni joulukuusesta on se, että joka ikinen aatto nukuin kuusen alla. Muistan tarkasti kuinka asettauduin kuusen viereen lattialle peiton ja tyynyn kanssa, myöhemmin siirryin kuusen viereen sohvalle. Nukuin koko jouluaattoyön kuusen alla. Kunnes eräänä vuonna isoveljeni tuli yöllä kotiin ja huomasi minun nukkuvan siinä sohvalla ja herätti minut ja unenpöppörössä kävelin sänkyyni. En muista kuinka vanha silloin olin, mutta se oli viimeinen kerta, yöni kuusen vieressä.

Oma kuuseni on vaihtunut perinteisestä oikeasta kuusesta muoviseen valkoiseen. Tämä on nyt helpompi valinta. Haluaisin kyllä oikeankin kuusen, mutta ostin tämän valkoisen viime vuonna sillä ajatuksella, että sitten joskus kun minulla mies ja meillä on talo, niin sitten minullakin on oikea kuusi. Mies minulla on, omaa kotia odotellessa! 




Tällainen siitä tuli. Koristeet ovat väreiltään kylmiä, koska olen mieltynyt vuosi vuodelta enemmän ja enemmän hopeaan ja vitivalkoiseen. Kuusen valot ovat väliaikaiset, koska viime vuonna minulla oli tuo helminauhavalo mutta ei tähteä ja tänä vuonna ostimme tähden, joka ei sopinutkaan väreiltään noihin kylmiin väreihin. Täytyy vähän pohtia, mutta uskon, että käyn etsimässä uudet valot ja tuo helminauha tulee muuhun käyttöön.






Millaisiin kuusiin sinä olet mieltynyt? Kelpaako tällainen muovinen valkoinen vai oletko perinteiden ystävä, niin kuin ystäväni J, joka ihan avoimesti paheksuu minun kuustani, puss!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Luukku 7, toinen adventti.

Toinen adventti


Lähdimme tänään aamulla mökiltä, pysähdyimme matkalla juomaan 3-vuotiaan veljentyttöni synttärikahvit ja jatkettiin matkaa kotiin. Nämä kotiinpaluut on kyllä yleensä raskaita. On ihanaa tulla kotiin ja laukutkin puran lähes aina samana iltana tai seuraavana päivänä. Pyykkikone heti laulamaan ja huomisen päiväkoti- ja kouluvaatteet valmiiksi aamua helpottamaan. Tytöt on väsyneitä ajomatkasta ja samoin aikuiset. Itsekin turhautuu ja tulee tiuskittua. Sitten kun mies vielä ottaa puheeksi tyttöjen aikana jonkun käytännön asian (mistä ollaan eri mieltä), liittyen heidän toiseen kotiinsa, niin siinähän katkeaa paksuinkin punainen lanka. Tämä on sitä arkea myös. Kun mikään ei suju tai sujuu huonosti. Juuri silloin, kuin toivoisi, että asiat sujuisi mutkattomasti, että ei tulisi sanottua mitään typerää. Sitten aina sanoo jotain tai vaikkei sanoisi mitään, niin sitten kuitenkin loukkaantuu jostain pienestä, mikä reissuväsymyksen siivittämänä nousee isoksi asiaksi omassa mielessä. Huoh. Tätä tämä välillä on. Enkä edes yritä kirjoittaa mitä latteaa kliseetä tähän, koska ainut mikä tähän auttaa on uni ja uusi päivä. Silloin ei näytä näin pimeältä, kuin miltä mielessä nyt tuntuu!


Luukku 6, mökki.

Mökki


Ah, mikä ihana päivä mökillä. Lähdimme aikaisin töistä perjantaina, nappasimme mukaan päiväkotilaisen ja suuntasimme pakatun auton kanssa hakemaan koululaisen jo puolen päivän jälkeen koulusta. Minun vanhempieni mökki on Vaasan rannikolla, jonne täältä Jyväskylästä ajaa jokusen tunnin. Pitemmäksi matkan tekee pikainen pysähdys Keskisen kyläkaupassa. Mökillä oltiin n. 18.30 ja loppuilta paistettiin makkaraa kodassa ja syötiin miehen synttäridonitsit. Vanhempani ovat rakentaneet mökin ympärille melkoisesti,; on (vanha) sauna ja varasto ja autotalli, pieni mökki missä mahtuu pari nukkumaan sekä uusi sauna, missä on palju terassilla ja tilaa parille yövieraalle. Viime kesänä valmistui 6-7m korkea kota, nyt syksyllä vanhaan saunaan terassi ja uusi huussi. Voi pojat olikin mukava käydä huussissa jossa oli VALOT! Ihan katkaisimesta päälle ja pois laitettavat valot. Ihanaa. Lauantai vietettiin paljolti paljussa, ensin tyttöjen kanssa päivällä pari tuntia ja tyttöjen mentyä nukkumaan miehen kanssa ihan kaksin. 

Kuvittele tämä: pieni pakkanen, juuri niin rapea, että hiekka ei enää ropise jalkojen alla. Täysi kuu nousee ensin tehden mereen keltaisen kuunsillan ja joka loistaa ja valaisee kirkkaudellaan muuten niin sysipimeässä yössä. Paljun lämpöinen, melkein polttavan kuuma vesi pakkasta vasten. Täydellinen hiljaisuus. Minä ja hän. Lähdettiin pois vasta kun vesi oli jo viileää. 

Tänä vuonna jäi itsenäisyyspäivän vastaanotto lähes katsomatta, vähän vilkuiltiin samalla kun syötiin ja laitettiin tytöt nukkumaan. Tänä vuonna se ei kuitenkaan haitannut yhtään pientäkään tippaa. Kaiken tämän hektisyyden keskellä on ihanaa olla kaksin rakkaansa kanssa.

Jaa missä on kuva tästä kaikesta ihanuudesta? Valitettavasti kaikki kuvat jäi mökiltä ottamatta. Puhelin oli sisällä jossain laukun kätköissä ja siellä oli vaan liian mukavaa, tiedäthän. 

Luukku 5, legot

Legot

Perjantaina oli mieheni 36-vuotis syntymäpäivä. Eikä minun tarvinnut kahdesti miettiä, kun lelukaupassa oli kaikki alessa -25%, että mitä hänelle hankin. Tekniikkalegoja! Helppoa, ja sankarille mieluisa lahja. Meillä koululainenkin on alkanut tässä syksyllä entistä enemmän rakentelemaan pikkulegoilla (dublot myytiin hetki takaperin pois) ja viihtyy niiden parissa pitkäänkin. Vähän välillä harmittaa, kun ei osaa tai pikkusisko häiritsee, mutta yhteistä mukavaa tekemistä tämä on isin kanssa. Mitä isot edellä sitä pienetkin perässä!

Osia; 1061 !!!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Luukku 4, Club for Five

Club for Five

Tänään on vuorossa jouluun virittäytyminen joululaulujen muodossa. Jyväskylän Paviljonkiin tulee esiintymään Club for Five ja me jo kaukaa viisaina ostettiin liput jo lokakuussa! Toki pelkästään myös siksi, että Helsingin Stockan Lippupiste hyväksyy maksuksi näitä kulttuuriseteleitä, mitä meillä on kertynyt, niin että melkein aina miehen vanhempien luona käydessä tsekkaamme tulevat kulttuuritapahtumat mitä täällä Jyväskylässä tai muualla on, että saamme hyödynnettyä lippuja. Kaikki on kotiinpäin! Konsertin jälkeen on tarkoitus mennä yhdessä syömään johonkin ravintolaan, koska mieheni täyttää perjantaina 36 vuotta. Perjantaina olemme kaikki neljä puokkareita ja lähdemme jo puolilta päivin ajelemaan Keskisen ostosparatiisin kautta Maksamaalle mökille hiljentymään juhlimaan Suomen itsenäisyyttä ja tulomatkalla veljentytön 3-vuotis juhlia.

Tänä iltana keskitymme vain kauniisiin säveliin ja nuotteihin, siihen tunnelmaan ja heränneisiin tunteisiin, joita uudet ja ikivihreät laulut saavat meissä aikaan. 


Luukku 3, tekniset ongelmat.

Tekniset ongelmat.


Aamulla anivarhain laitoin kynttilät palamaan eteisen lyhtyihin ja käänsin kalenterin kolmoseen. Tänään on toisen isoveljeni syntymäpäivä! Onnea rakas J! Päivän aikana olen useampaan otteeseen yrittänyt puhelimestani bloggerin sovelluksen kautta lähettää tätä luukkua, mutta tuloksetta. Kuvaa ei löytynyt joten mitään ei pysty julkaista. Puuduttavaa. Ei mahdotonta, mutta aikaa vievää. 

Tässä se nyt kuitenkin on. Aamuinen tunnelma. Utuinen ja harmaa, unentuoksuinen. Viileä ja tuulinen. Tätä minä rakastan näinä marraskuulta tuntuvien joulukuisten päivien alla. Tätä pimeyttä. Harmautta. Kun kaikki lämpö on sisällä. Täällä, mistä aamulla lähdemme ja illalla palaamme. Kotona. 


tiistai 2. joulukuuta 2014

Luukku 2, puu.

Viikonloppuna oli joulumarkkinat paviljongissa ja ne lähti meidän (mun) osalta ihan käsistä! Kannettiin kotiin muutaman lahjan lisäksi myös puusta veisteltyjä lastoja sekä voiveitsiä. Ihailin noita pieniä yksityiskohtia ja sitä miten puu taipuu moneen. Kyllä näillä kelpaa joulupuurot syödä, mitkä mies jo keitti ensimmäisenä adventtina!


maanantai 1. joulukuuta 2014

Luukku 1, valo.


Minä pidän pimeästä. En masennu tästä harmaudesta, en auringottomuudesta enkä siitä kuinka aamuin illoin on pimeää. Pidän siitä, miltä valo näyttää täydellistä pimeyttä vasten. Kaikki ne varjot ja erilaiset sävyt kun kirkas kohtaa pimeän. Pimeyshän siinä väistyy. Uusin puuhasteluni on tänä syksynä ollut nuo paperinaruista tehdyt valopallot, joita olenkin mielelläni tässä illat tehnyt. Pidän siitä, että saan istua lattialla ja mies on sohvalla vieressä ja katsomme jotain sarjaa samalla kun teen käsillä. Itse monta vuotta yksin eläneenä muistan elävästi, kuinka pimeinä iltoina oli mukava kävellä talojen keskellä ja nähdä valo. Nähdä valoa ikkunoissa ja tuntea se lämpö kaikista niistä kodeista. Nähdä jopa vilaus jostain lampusta tai asiasta tai esineestä, joka innoitti itseänikin uuteen haaveeseen sisustuksessa. Nyt voin onnellisena todeta, että minä en ole enää yksin, vaan minulla on perhe. En vaella enää pimeydessä, koska nyt minulla on valo.


Sinnitelkää te, jotka ette pimeästä piittaa.