lauantai 31. tammikuuta 2015

DIY helppo ja yksinkertainen lahjapaketti!

Heippa,

tänään nuorempi tytöistämme lähti päiväkotikaverinsa synttäreille ja paketoin lahjan itsetehtyyn paperipussiin. Tämä lahjapussitaittelu on pelastanut minut monesti, koska tiedättehän sen ongelman, kun lahja on pehmoinen tai hassun muotoinen ja sen paketointi on hankalaa. Tässä jonkinlaiset kuvalliset ja sanalliset ohjeet helppoon lahjapaperipussiin!


Ota ensin lahjapaperia (niin paljon tai vähän kuin minkä kokoisen paperipussin tarvitset!) ja taita sen reunat keskenään yhteen hieman limittäin päällekäin.


Teippaa taitos ylhäältä alas asti.


Taita sitten pohja ja sen jälkeen taita reunat kuvan osoittamalla tavalla.
(Mitä isompi paketoitava lahja on, sitä reilummin taitat pohjaa.)


Taita pohjan molemmat puolet hieman limittäin toistensa päälle ja teippaa. 


Nyt pohja on valmis, suorista se kädellä pussin sisäpuolelta.


Pohja sisältä katsottuna.


Valmis paketti! Laitoin pakettiin sisälle lahjan ja taitoin reunat ja teippasin.

VINKKI! Voit koristella paketin erilaisilla nauhoilla tai tarroilla tai vaikka kukkasilla.

Voit myös tehdä pussin taittamalla yläreunat pariin kertaan tukevammaksi ja kiinnittämällä narut kahvoiksi. 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Mitä tänään syötäisiin?

Minä olen kasvissyöjä. Syön kyllä naudan jauhelihaa, kanaa sekä nyt viime aikoina olen opetellut syömään lohta. Olen saanut lapsena itse päättää (tai vanhempani eivät ole jaksaneet tapella kanssani) ja liha on jäänyt lautaselle. Mieheni on kuitenkin lihansyöjä ja tuen häntä tässä kaikin tavoin. Sen lisäksi haluan, että tytöt oppivat syömään monipuolisesti ja siksipä meillä on usein viikon ruokalistat, että pöydässä olisi ruokaympyrästä kaikkea mahdollista. Tämä panostus onkin kannattanut, koska tytöt syövät lähes kaiken, mitä mekin. Jos jossain on tsempattava, niin he ovat usein pöydässä melko kauan... mutta lautaset tyhjinä he siitä nousevat!

Sunnuntain päivällisellä meillä tarjoiltiin tätä: 




Naudan sisäpaistia sekä uunikasviksia. 

*Naudan sisäpaisti, n.puoli kiloa 
(* suola, pippuri)

* 10 keskikokoista perunaa
* 2 porkkanaa
* 3 keskikokoista punajuurta
* punasipuli (olisi voinut olla runsaammin)
* paprika
* öljyä
* suolaa
* Meiran provence mausteseosta

Paisti oli reilun puolen kilon kokoinen ja se tehtiin näin: se oli paketissaan huoneenlämmössä tunnin. Sitten se laitettiin uunivuokaan ja uuniin tunniksi, 125 asteeseen. Sitten paisti pois uunista, folioon, päälle suolaa ja pippuria ja vetäytymään puoleksi tunniksi. Periaatteessa paistissa kuuluisi olla paistomittari, mutta koska meillä ei sellaista ole, niin mies leikkasi 45min kohdalla paistin halki ja katsoi kypsyyden. Kasvikset tehtiin näin: kuorin perunat ja porkkanat, pilkoin ne, punajuuret, paprikan ja sipulin. Uuniin pellille, päälle öljyä, suolaa ja mausteseosta. Määriä en osaa sanoa, öljyä varmaan ½dl - dl. Meillä ei ole kiertoilmauunia, mutta kasvikset oli ensin paistin kanssa puoli tuntia 125 asteessa, sen jälkeen nostin lämmön 200 asteeseen. Loppuvaiheessa pidin vielä viimeiset 10 min 250 asteessa, mutta tässä olkaa tarkkana, että kasvikset eivät mustu liikaa. 

Kylkeen sopi punaviini: 

Millaisia paistiohjeita teillä on?

Toisia käyttötarkoituksia mukeille.

Mieheni opetti minulle kesällä tämän: muki on sistuksellinen asia ja sitä voi käyttää johonkin muuhunkin, kuin pelkästään juomiseen. Tässä pari esimerkkiä!


Mukeissa: juusto snackseja, suolatikkuja sekä suolakaloja!



Mukit ovat siis oikein oivia "kulhoja"! Sekin hyvä puoli, että tuollaiseen 3dl (muumi) tai 4dl (taika) mukiin mahtuu vaan tietty määrä makoisia tai suolaisia herkkuja, jos siis haluaa syödä vaan vähän. Eikä siis kilotolkulla suoraan pussista...

lauantai 17. tammikuuta 2015

Sivupöydän muodonmuutos.

Meillä on olohuone-ruokatilassa sivupöytä, joka ajaa kirjahyllyn virkaa. Sivupöytä on IKEAn Hemnes mallistosta, väriltään mustanruskea. Jo joku aika sitten haluttiin tähän kaaokseen joku muutos. Vaikka kuinka yritin järjestää kirjoja, jotenkin tuo sekaisuus alkoi ahdistaa. Suuntasin itseni kangaskauppaan.


Ostin harmaata taftia, joka on vähän ehkä liian jäykkää siihen, että saisin rypytettyä kankaan nätisti, mutta päätin silti koittaa.


Mittasin sivupöydän ja puolitin kankaan kahdeksi erilliseksi verhoksi (koska sivupöydän keskiosaankin piti kiinnittää koukku tukemaan verhoja). Omelin ala- ja yläkäänteet, sivuja en ollenkaan. 


Laitoin koukut sivupöydän molemmin puolin sekä keskelle tukemaan, lisäsin verhovaijerin ja siihen vaan verhot. Tällainen lopputulos tuli!



Toisesta verhosta puuttuu vielä pitsi, minkä lopuksi ex tempore verhoon lisäsin, mutta kunhan taas otan ompelukoneen esille, niin pitää ottaa asiaksi viimeistellä työ. Tafti oli kankaana tässä hommassa helppoa käsitellä sekä ommella, koska se on niin jäykkää. Plussaa on sekin, että se pysyy hyvin paikoillaan, vaikka sivupöydän edestä kuljetaan monta kertaa päivässä. Kevyempi kangas voisi liikkua jatkuvasti. Miinuksena tietty myös se, että koska se on niin jäykkää, niin sitä ei saa rypytettyä vaan kun verhot on sivussa, ne jää helposti ryppyisen näköiseksi. Pidän kuitenkin siitä, että lopputulos on hillitympi ja sopii paremmin sisustukseen, eikä kaikki värikkäät kirjat tuo niin paljon levottomuutta. (Pöytä siivottu kuvanottoa varten, nyt siinä on BLOCK-valaisin sekä Tove100 purkit.)

Miltä näyttää?


tiistai 13. tammikuuta 2015

Arvonnan tulos.

Kiitos kaikille arvontaan osallistujille. Erityiskiitos teille, jotka muutamalla sanalla kommentoitte blogiin liittyen! Osallistujia oli yhteensä 24. Kommentoitte tänne (kun vihdoin sain kommenttiosuuden lisättyä tuonne alas!), facebookin sekä instagramin kautta. Lähiaikoina on tulossa muutoksia: blogi saa omat facebook- sekä instagram-tilit, joten tervetuloa seuraamaan myös siellä.

Osallistujat:


Palkinto on Tove 100 juhlavuoden kunniaksi valmistetty purkki, koko S. Niitä valmistettiin kolmea kokoa (S, M ja L) ja ne soveltuvat mielestäni sisustukseen sekä pikkutavaran säilytykseen. Ne eivät sovellu juurikaan elintarvikkeiden säilöntään, koska mustan kannen ominaisuus on haju, joka tarttuu elintarvikkeisiin. Jos sinulla on kikka kolmonen, millä saat kannen hajusta pois, ilmianna itsesi! Minä en ole löytänyt konstia, joten nämä ovat minulla käytössä sisustuksessa.


Arvonnan voittaja: (virallinen valvoja sekä onnetar uuni tuore aviomieheni)


ONNEA KARIINA! Arvasit karkkien määräksi 245kpl, oikea vastaus oli 474kpl ja voit uskoa, että puolet on jo syöty ;) Otatko yhteyttä minuun, niin saan osoitteen ja saat tuota pikaa paketin kotiisi.

Kiitos kaikille osallistujille!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kaupungin kirkko.

Äsken kun kävelimme töistä kotiin parin korttelin verran, kävelimme kaupungin kirkon pihalta. En voisi juurikaan enempää nauttia tästä ajasta: 

maa on valkoisenaan hattaran tuntuista lunta, joka narskuu jalkojen alla. 
Sitä sataa hiljalleen alas ja kirpeä pakkanen pakottaa kasvojen eteen huivin lämmittämään. 
On niin hiljaista ja pimeääkin, että kaikki kauniit valot loistavat hiljalleen, 
tuoden lämpöä tähän kaikkeen kylmyyteen. 
Oi hanget korkeat nietokset, 
on tämä suomen talvi vaan parhaimmillaan ja aivan ihanaa!

Nauttikaa kuvista!







Navikka-puoti

Ihanaa sunnuntai-iltaa! Täällä meillä on ollut kirpeä pakkaspäivä, ollaan miehen kanssa nautittu ajasta kahden ja kävimme työmaallakin tekemässä ensi viikoksi suunnitelmia. Siellä on ollut laajennus ja sitä kautta remontti, mihin ensi alkuun mieheni siirtyy uusiin tiloihin ja minä sitten myöhemmin uusien tilojen toiseen päähän. Jännittäviä aikoja!

Palasin kuitenkin mielessäni vielä joulumarkkinoille, jotka tuttuun tapaan järjestettiin marraskuun lopussa Paviljongissa. Siellä paikalliset yrittäjät esittelivät tuotoksiaan ja minä nappasin mukaani kaksi ihanaa tuotetta Navikka-puodista. Tämä puoti on Keuruulta, valitettavasti heillä ei kuitenkaan ollut nettisivuja, joihin voisin teidät vinkata, mutta jos Keuruulla pyörähdätte niin käykää ehdottomasti siellä. Ohjeita ja tietoja löydät täältä

Heidän kojustaan ostin tämän:





Eikö olekin hurmaava? Pitkään mietin, että mihin tuon pussukan laittaisin, tai mihin käyttötarkoitukseen, mutta ylitse muiden ajatusten, se löysi paikkansa tyttöjen huoneesta. Tytöt leikkivät vielä jonkun verran pehmoleluillaan ja niitä pukin kontista löytyikin useampia. Mm.kuvassa näkyvä Apina on usein sen verran tuhma, että hän joutaa olla jäähyllä niin penkillä kuin auton peräkontissakin :) Vähän vielä epäröin kuitenkin pussukan sijoituspaikkaa, kun meillähän on sellainen sopimus tyttöjen kanssa, että kaikki lelut asuu vaatekaapissa ja niitä saa sieltä sovitusti ottaa. Näin pussukkakin joutuisi asumaan kaapissa, vaikka sen paikka olisi ehdottomasti kyllä olla esillä...

Tämä "lelut asuvat kaapissa" toimii meillä oikeasti aivan mahtavasti, tytöt siivoavat näin jälkensä sekä osaavat kauniisti tulla neuvottelemaan kanssamme siitä, mitä tai millä haluaisivat seuraavaksi leikkiä. Tämä ajatus lähti oikestaan siitä huomiosta, että kun tyttöjen lelut olivat kaikki kauniisti esillä, heidän leikki usein muuttui pelkäksi riehumiseksi. Tavarat lensivät pitkin seiniä ja lattiat olivat täynnä pieniä palikoita ja tavaroita, joita ei ikinä sen jälkeen enää löytynyt. Ja täytyy sanoa, että tytöt ovat tosi hyvin myös suhtautuneet ja oppineet tähän, että lelut on kaapissa ja uuden lelun/lelut saa, kun edelliset on kerätty pois. Ei tarvitse riidellä siivouksesta! Suosittelen!

Toinen asia, minkä ostin oli harmaa-valkoinen (luonnonvalkoinen) poppana! Olen aina rakastanut poppanoita, niitä on muutamia rakkaita lapsuudenkodistani lähtenyt mukaani, joita käytän aina tilaisuuden tullen pöydillä. Niissä on vaan joku taika, ehkä joku muisto siitä, kuinka äitini teki niitä kangaspuillaan, opittu taito omalta mummaltani, joka oli aikoinaan kovakin tekemään pellavaliinoja ja poppanoita mummolan vintillä. Niiden kangaspuiden alle ja taakse oli tietenkin myös mukava piiloutua, kun veljien tai serkkujen kanssa leikittiin piilosta... 



Poppana on näytillä rahin päällä, muuten se on ollut tässä ruokapöydällä (joka lainehtii nyt niin paljon tavaraa, että ei voinut ottaa kuvaa todisteeksi). Muumitarjotin on toiminut lasinalusena rahilla, se löytyi kirpputorilta! Olin juuri joulukuun alussa ostanut miehelleni synttärikortin samalla kuvalla, ja ehdin jo ääneen toivoa, että löytyisipä tästä (kortista) suurempi versio, kun tämä on mielestäni niin kaunis kuva ja ei mennyt kauaa, kun äitini sen kirppikseltä minulle löysi :)

Tällaisiin kuviin ja tunnelmiin, miten teillä on sunnuntai (tai koko viikonloppu) sujunut? Toivottavasti olette nauttineet muiden seurasta tai levänneet vaan yksin. Tämän illan ajan on vielä mahdollisuus osallistua kommentoimalla täällä, yritän ehtiä tiistaina tai keskiviikkona takaisin tänne koneelle (huominen kun menee täysin töissä aamusta iltaan!) ja silloin julkistan voittajan!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Riisipuuro vol 1 ja vol 2

Minä olen aina inhonnut riisipuuroa. Vuosia ja vuosia söin sitä lapsuudenkodissani aina yhden kerran vuodessa, jouluisin. Vain todetakseni, että se on edelleen niin pahaa, että sitä ei voi muulloin syödä. Sitten tapasin mieheni, joka pitää riisipuurosta ja aloimme tekemään sitä uunissa. Nyt kuitenkin halusin koittaa vähän erilaista tekotapaa. Uunissa kun riisipuurosta tulee niin kuivaa, vaikka sitä kuinka sekoittaa ja vahtii vierestä. Päätin siis tehdä meidän uutukaisessa Sarpanevan padassa yön yli hautunutta riisipuuroa, nam.



Tuollaista siitä tuli! Mies ja tytöt sitä aamulla söivät, ei kuulemma ollut maussa vikaa, vaikka itseäni se epäillytti niin, että en tuohon koskenut. Mikä siis meni vikaan? Ohje oli normi:

1l maitoa
2dl puuroriisiä
½tl suolaa

Kaikki uuniin, hautumaan alhaiseen lämpöön yöksi (7-8h). PAH! Laktoositon maito, sinä viheliäinen viimeinen ystäväni. Puuro oli tosiaan uunissa 80 asteessa sen 7 ja ½ tuntia. Lisäksi laitoin mukaan pari desiä kermaa. Ei tullut mitään!

VÄLTÄ: Laktoositonta maitoa, varsinkin sitä punaista koska se värjää puurot.

Riisipuuro vol 2.


Jo näyttää paremmalta!! Tämä kauneus maistui taivaalliselta, ihanan samettiselta ja pehmeältä. Tämä tehtiin näin:

1l punaista maitoa (EI laktoositonta)
2dl kermaa
2dl puuroriisiä
4dl vettä
½tl suolaa

Keitin ensin 2dl riisiä 4dl:ssa vettä niin, että vesi imeytyi riiseihin. Sen jälkeen heitin mukaan maidon ja kerman vähän kerrallaan, pienellä lämmöllä. Tämä oli tärkeä vaihe: pieni lämpö ja vähän maitoa/kermaa kerrallaan. Missään vaiheessa ei maito/kerma saa kiehua! Keittelin tätä n.20min jonka jälkeen nostin padan liedeltä toiselle (kylmälle) liedelle ja annoin hautua kannen alla 45min. Tämän jälkeen testailin ja maistoin, mutta tässä vaiheessa riisipuuro oli vielä liian vetistä. Laitoin uudestaan liedelle (pieni lämpö!) ja annoin muhia 30min, jonka jälkeen nostin taas liedeltä ja annoin muhia aamuun saakka. Aamulla lisäsin puuroon suolan. (Suola kannattaa lisätä vasta valmiiseen riisipuuroon, koska se "vesittää" puuroa.) Mikron kautta aamupalapöytään ja ihanaa riisipuuroa lounaaksi!

Vaikka olenkin ruokavalioltani laktoositon, pystyn näin talvisin käyttämään enemmän maitotuotteita ja kestän laktoosia paremmin. Siksipä nyt lopetan kokonaan laktoosittoman maidon käytön riisipuurossa, koska tuo ensimmäinen versio ei todellakaan ollut mikään herkku silmille! Näytti enemmänkin puoliksi maksalaatikolta ja hiekalta!

Meillä tätä syödään ensi viikolla uudestaan ja ehkä myös tyttöjen kanssa taas meidän viikolla, koska aamupalapöydässä tätä pyydettiin heti lisää. Liekö tuo punainen maito ja kerma joka nostattaa makunystyrät.... 

Muista ARVONTA! Vielä ehtii huomisen ajan, sitten arvonta päättyy ja julkistan voittajan!

tiistai 6. tammikuuta 2015

Karjalanpaisti

Tänään oli vuorossa päivälliseksi karjalanpaistia! Meidän perheessä mies syö ja pitää kovasti lihasta, samoin kuin nuorempi tytöistä. Minä taas olen oppinut nyppimään lihat pois ruuista kuin ruuista, joten kasvisruoka on tullut tutuksi. Koululainen taas on meidän väliltä, hän syö mutta ei aina niin hyvin.. 

Saimme joululahjaksi Sarpanevan 3l padan ja kyllä oli muuten kätevä. Karjalanpadan ohje tässä:

Karjalanpaistia (Atria) 700g
4 porkkanaa
4 sipulia
Erilaisia pippureita (rose-, mauste-, tai mitä kaapissa on pippureita)
Suolaa
Vettä
Hyvää punaviiniä (meillä oli Cecilia beretta. (Viinitalo) Valpolicella Ripasso (rypäle) Superiore (miten rypäleet on valikoitu))

Mies ruskisti ensin lihat padassa ja minä pilkoin porkkanat ja sipulit reiluiksi lohkoiksi. Kun liha on saanut väriä pintaan, heitä porkkanat ja sipulit pataan, mukaan pippurit ja suola (merisuolaa, laitettiin runsaasti). Kaada joukkoon punaviiniä (hyvää sellaista, maulla on väliä!) n. puoli pulloa ja loput vettä niin että kaikki peittyy.

Ensin tunti uunissa ilman kantta 200 asteessa, siitä 2-3h kannen kanssa pudottaen asteet sinne 150-175. Meillä meni kokonaisuudessaan aikaa neljä tuntia.


Tuossa pata uuniin menossa, se syötiin keitettyjen perunoiden kanssa ja hyvin meni kaupaksi punaposkisille tytöille, jotka ulkoilivat lumikenkiä testaillen. 

Miten teillä vietettiin loppiainen?

Muista arvonta täällä!

Välipalaleipä

Eilen syötiin savustettua kirjolohta ja pitihän sille kastike tehdä! Tämä taipuu moneksi mm.pienten ruisnappien päälle (plus pari katkarapuja, nam!) tai kastikkeeksi kalalle!

Ohje:
2 purkkia smetanaa (a' 120g)
1 purkki kermaviiliä (a' 200g)
Pari punasipulia
Pari suolakurkkuja
1 Arla apetina juusto (a' 200g)

Laita kulhoon smetanat ja kermaviili. Pilko pieneksi punasipulit ja suolakurkut, murenna juusto, lisää smetana-kermaviiliin. Sekoita. Nauti.


Eilisen tähteistä syntyi tämän päivän välipalaleipä!

Muista arvonta täällä!

lauantai 3. tammikuuta 2015

Kritiikki ja kateellisuus.

Puhuimme tänään mieheni kanssa siitä, kuinka maailmassa on kateellisuutta ja kateellisia ihmisiä, lähtökohdista riippumatta. Meitä - meidän perhettä - on kritisoitu siitä, että yritämme olla parempia ihmisiä, kuin muut. Yritämme olla jotain parempaa, kun meillä on tietynlaisia tavaroita tai käytämme tietynlaisia astioita. Ymmärrän kyllä, että kirjoittamalla arjestamme julkisesti olen antanut juuri sinulle luvan tutustua arkeemme, luit sitä sitten arvostellen ja halveksuen tai lämpimin ajatuksin. Silti nämä asiat ovat herättäneet minussa paljon ajatuksia. Ensinnäkin, meidän perhe on meille tärkeintä maailmassa. Meidän perheellä viittaan nyt ihan tähän meidän ydinperheeseen sekä minun perheeseeni (vanhemmat, veljet ja veljien lapset) sekä mieheni perheeseen (vanhemmat ja sisko perheineen). Meidän perheeseen ei kuulu kukaan sellainen, joka pahoittaa meidän mieliä. Kirjoitin tästä aiheesta taannoin, kun hyvästelin raskain sydämin minulle joskus läheisen ihmisen. Miten luulet, että antaisin kenenkään minulle tai perheelleni pahaa tahtovan tai tarkoittavan ihmisen olla osana tätä meidän arkea? Oikeassa olet, en annakaan. Osaan sanoa ei ja tehdä stopin silloin, kun on vaan aivan pakko.

Kuka ei haluaisi parasta perheelleen? Se, mikä on kenenkin mielestä parasta, on jokaisen henkilökohtainen asia ja siitä kritisointi tai arvostelu on minusta vain tapa osoittaa kypsymättömyytensä sekä kateellisuutensa. Perhe. Kuului siihen sitten sinä itse tai liuta muita. Oli sinun perheesi sitten läjä ystäviä tai koko suku. Kuka oikeasti ajattelee, että minun perheeni on jotenkin vajavainen, kun toisilla on jotain enemmän. Oli se sitten puoliso, auto, kasa lautapelejä tai lasitettu parveke. Miten se, mitä jollain toisella ihmisellä on enemmän tai vähemmän vaikuttaa siihen, miten sinä nukut. Minä en kertakaikkiaan ymmärrä! Olen luonteeltani sellainen ihminen, että rakastan tavaroita. Pidän kaikesta kauniista, erityisesti käyttöesineiksi suunnitelluista tavaroista. Puhuttiin tänään tuosta kateellisuudesta, ja mies kuvaili minua näin: "Sinä olet terveellä tavalla kateellinen ihminen. Jos näet jotain kaunista kaupassa tai toisella ihmisellä, pyrit aina selvittämään mistä sen saisi kaikista edullisemmin ja hankit sen sitten. Tai vinkkaat joululahjaksi." Usein myös itse teen asioita. Siitä johtuen, minä olen keräillyt monia asioita ja tavaroita talteen. Olen säilyttänyt aarteinani monia asioita, odottaen, että sitten kun minulla on perhe, niin saan jakaa ne heidän kanssaan. Tekeekö se minusta huonon ihmisen? Paremman ihmisen kuin sinä? Tiesitkö, että minä olen säilyttänyt lähes kaikki postikortit, mitä ikinä olen saanut toisilta ihmisiltä. Kaikki seinäkalenterit. Päiväkirjat. Omia lelujani. Satoja erilaisia astioita, mitä olen lahjaksi saanut. Minä kerään asioita. Siksi minulla on niitä niin paljon. Siksi minulla - meillä - on niin paljon, mistä antaa lastenkin valita. Juuri tämän vuoksi minä kerään jo nyt myös tytöille asioita talteen. Heidän omia aarteitaan varhaislapsuudestaan sekä omia piirustuksia tms. sekä ihan oikeita kapioita. Tekeekö se sinusta huonon ihmisen? Sinä, joka et kerää mitään ja joka et yhtään piittaa, missä järjestyksessä tavarasi on. Ei tee. Ainoastaan silloin, jos epäjärjestyksesi on jonkun ihmisen terveydelle haitallista.

Ihmisen arvoa ei määrittele se, mitä hänellä on tai mitä hänellä ei ole. Ihmisen arvon määrittelee hänen tekonsa. Kuinka hän kohtelee itseään, muita ihmisiä, eläimiä tai ympäristöään. Kuinka hän puhuu ihmisille. Ihan yksinkertaisesti: onko hän kohtelias. Tuleeko hän ajoissa. Ystäviään on helppo arvostaa, mutta mites sitten ihmiset lähellä ja kaukana, joista ei yhtään piittaa. Ihmisen arvoa ei määrittele se, millaiset vaatteet hänellä on päällään. En tässä todellakaan puhu kenellekään erityisesti ja voi pojat kun minullakin on tässä petraamista. Olen yhtä kaukana täydellisyydestä, kuin itä on lännestä. Mutta minä yritän. Tehdä omalta osaltani perheelleni sellaisen ympäristön, että he voivat kokea olevansa turvallisia ja onnellisia. En yritä esitellä sinulle minun elämääni minkään vaaleanpunaisen hattaran läpi. Meilläkin suututaan, riidellään ja puhutaan toiselle epäkunnioittavasti. Mutta meillä asioista puhutaan niin paljon, että korkeimman vuorenhuipun jälkeen tulee alamäki, jonka lasken paljon mielummin rakkaitteni kanssa, kuin yksin alas. 

Tämä blogi on kirjoitettu minun elämästäni. Jos joku kuuluu läheisesti tai etäisesti minun maailmaani, saatan siitä aiheesta tai hänestä tänne muutaman sanan kirjoittaa. En salaile mitään (tämähän on julkinen blogi!), en edes niitä pettymyksiä, jos joku on minulle tai meidän perheelleni ilkeä. Suutun kuin leijonaemo, jos minun perhettäni vastaan hyökätään enkä ota tänne vastaan ketään, joka ei kunnioita minua tai perhettäni. Tarkoitukseni ei ole pröystäillä asioilla tai tavaroilla, mitä meillä on. Ei kertoa niistä siksi, että sinulle tulisi paha mieli tai että voisit ajatella, että yritämme olla parempia kuin sinä. Lue tarkkaan: tämän blogin tarkoitus ei ole olla yksityinen päiväkirja. Tämä on kirjoitusta arjestamme ihmisille, meidän läheisille ja kaukaisimmillekin ystäville. Tämän tarkoitus on saada minut itseni pysähtymään arjen keskellä huomaamaan ja kirjoittamaan kaikista niistä asioista, mitä näen tai koen. Suosittelen sinullekin. Tämän ansioista minä huomaan, että saan asioita aikaiseksi. Näen tuloksia asioissa, joihin panostamme kotona. Saatan antaa inspiraatiota jollekin joko näiden tekstien muodossa tai jonkun puuhasteluni lomassa. Jos pahoitat mielesi tästä, pyydän että et tänne enää palaa. Jos saat tästä pienintäkään iloa tai valoa niin olet tervetullut minun elämääni. Tätä on sananvapaus.




Tänään minut onnelliseksi tekee nähdä pöydällä nämä: saatiin mieheni kanssa pitkään haaveilemani lamppu lahjaksi. Lamppu on kuvassa oleva Block valaisin, suunnittelijana toimi Harri Koskinen. Block-lamppu koostuu kahdesta valetusta lasitiilestä, joiden väliin lamppu jää. Lampun muoto on hiekkapuhallettu. 

Lisäksi tuo muumimuki. Minulla on sellainen jo ennestään, mutta eiilen kuitenkin sain ostaa toisen kappaleen hyvältä ystävältäni, joka luopui muutamista aarteistaan. Muki on Tove Janssonin Stockmannille suunnittelema 1950-luvulla kuvittama muki, jota valmistettiin vuotena 2012, Stockmann 150 Edited Collection. Ostin omani silloin, kun niitä vielä myytiin ja harmikseni ostin vain yhden. Tuo muki on kuvitukseltaan niin erilainen ja täynnä kepeyttä. Se on väreiltään raikas ja erilainen. Olen haaveillut toisesta tuollaisesta mukista jo pitkään, toinen jäisi harvinaisuutensa vuoksi tarroineen säilöön ja toinen tulisi minulle käyttöön. Odotin kaksi vuotta ja nyt sen sain. Kohtuuhinnalla vielä ja tietäen, missä mukia on säilytetty.

Ja ah, tuo minun "hääkimppuni"!! En vieläkään ole tajunnut tätä, olemme naimisissa!! 

MUISTA ARVONTA!!!

torstai 1. tammikuuta 2015

Sisältää arvonnan 01.01.-11.01.2015

Joulukuussa aloin pohtia ääneen sitä, että haluaisin tietää kuka siellä ruudun toisella puolella näitä tekstejäni lukee. Tiedän ainakin kaksi teistä, mutta muuten olen pimennossa. En halua tietää (ellet halua kertoa) sinusta enempää, kuin nimen ja ehkä pari sanaa siitä, miksi tätä minun blogia luet tai mitä mieltä tästä olet. Onko erityisiä toiveita tai ajatuksia. Kannattaako minun jatkaa kirjoittelua?

Kaikkien vastanneiden kesken suoritan arvonnan ja lähetän palkinnon sinulle kotiisi. Tähän kaikkeen liittyy vielä hauska kilpailu, johon toivon että osallistut. Vaikka arvaisit väärin, arvonta suoritetaan vastanneiden kesken.




Purkissa on siis karkkeja, pelkkiä karkkeja ilman mitään vilunkipeliä. Purkki on kooltaan 10l eli iso.

Vastaa siis suoraan 
* kommentoimalla tänne
* sähköpostiini (reeamaria.huhtala@gmail.com)
* facebookin kautta
* instagramin (reeamariia) kautta

Laita mukaan nimesi, vastauksesi kuinka monta karkkia arvelet tuollaisen ison purkin sisältävän ja mahdollisen pienen ajatuksen siitä, mitä pidät tästä tai mitä toivot jatkolta.

Arvonta suoritetaan kahden viikon kuluttua sunnuntaina 11.1.2015 kaikkien vastanneiden kesken. Julkaisen voittajan etunimen tai nimimerkin täällä ja otan sinuun yhteyttä. Palkinto tulee olemaan jostain meidän paljon tykätystä liikkeestä, joka ei liity tähän arvontaan mitenkään.

ONNEA!

31.12.2014


Nyt saan vihdoin sen kertoa: me mentiin eilen naimisiin!!! Ollaan oltu hissukseen tästä päätöksestä, mikä jo kesällä syntyi aina eiliseen saakka, jolloin maistraatissa tahdoimme toisemme koko loppuelämäksemme. Päätös tästä kaikesta oli maailman yksinkertaisin ja samalla monen elämään vaikuttava. Mies sai vaimon ja hänen tytöt äitipuolen. Monia asioita oli otettava huomioon, samalla kuitenkin me olimme jo kesällä varmoja siitä, että tämä on meidän yhteinen päämäärä. Avioliitto.

Olen lähes koko elämäni ajan inhonnut uuden vuoden juhlintaa. Minusta se jos mikä, on vain yksi syy muiden joukossa juhlia väkisin. Varmaan 10 vuotta sitten sanoin ystävilleni, että minun täytyy mennä naimisiin uutena vuotena, niin silloin minullakin on syy, oikea syy juhlia vuoden vaihtumista. Kesällä kun aloimme puhua suhteemme tulevaisuudesta, päätimme yhdessä, että kihloihin emme halua, vaan suoraan naimisiin. Syyskuussa mies kertoi, että on aikeissa kosia, mutta ei oikein tiedä mitä sen jälkeen. Halutaanko häät (kirkko, maistraatti), missä ne pidetään, ketä halutaan paikalle ja koska ne olisi. Molempien mielessä oli tämä minun toive häiden ajankohdasta ja pikainen tarkastelu maistraatin varaussivuilla sai aikaan päätöksen: vuoden viimeisenä päivänä me menemme naimisiin. Se johdatti myös keskusteluun, missä alkuun oli tarkoitus kutsua paikalle vain perhe B todistajiksi, siitä aloimme miettimään ketä muita haluamme paikalle ja loppujen lopuksi paikalla olivat minun vanhempani ja 7 ystävää. Yhteensä siis 11 meidät mukaan luettuna. Johonkin se raja täytyi vetää, mikä vähän jossain vaiheessa kauhistutti ja välillä helpotti. Takana kuitenkin ajatus siitä, kuinka tässä on kyse vaan siitä, että me tahdomme mennä naimisiin ilman mitään suurempaa hössötystä. Nousta aamulla toisen vierestä, pukeutua nätiksi, tahtoa toisemme, käydä syömässä ja juhlia loppuilta. Ja tietenkin, nähdä lukuisia kauniita raketteja taivaalla.



Sormuksen valinta oli loppujen lopuksi helppo. Aloimme katsella yhteisesti sormusta minulle, heittelin ajatuksia ja kuvia minkä tyylisen sormuksen haluaisin (koska halusin vaan yhden) ja ajattelin aluksi, että T saa tehdä lopullisen päätöksen. Kiertelin kuitenkin silmät näyteikkunoissa aina tilaisuuden tullen, ja eräänä päivänä näin tämän valkokultaisen filigraanisormuksen. Kerroin siitä T:lle ja siitä se ajatus lähti. En saanut sitä mielestäni, vaikka se olikin kalliimpi, kuin mitä olimme alkuun sormukseen budjetoineet. Kävin lopulta kokeilemassa sitä ja se oli menoa. Kokeilemani sormus oli aivan liian pieni, mutta kun sain sen sormeeni niin tunsin kuinka palaset loksahtivat paikoilleen. T on se mies kenet haluan ja tämä on se sormus. T hankki sormuksen ja kosi täysin yllättäen lokakuun puolessa välissä. Siitä lähtien sormus on ollut visusti tallessa, aina välillä karaten kuitenkin sormeeni kotisohvalle... T sai omansa joulukuussa.

Itse hääpäivä sujuikin sitten ihanasti. Edellisenä iltana kun ompelin mekkoni alle tyllihametta, möyri mahassa pieni jännitys, joka sitten ei palannut enää seuraavana päivänä, hääpäivänä. Hääpäivä alkoi kaupassa käynnillä, pääkaupunkiseudun ystävien vastaanotolla ja vanhempieni saapumisella. Äitini oli teetättänyt ensimmäisessä kuvassa olevan kakun meille. On muuten maailman parasta suklaakakkua... Maistraatti oli varattu klo 15 ja tästä sinne meni pari minuttia kävellen. Maistraatissa äitiäni suuresti huvitti uuden (ja ainoan) vävypojan vastaus kysymykseen tahtooko hän minut: tahdon kyllä. Vastaus tuli sellaisen hymyn ja tyytyväisen äänen kanssa, että voi pojat. Itse olin saanut hyvin eteläpohjalaisen ohjeistuksen sanoa taharon, mitä siinä huvittuneena pohdin hymyssä suin ennen kuin itse vastasin. Minä tahdoin. Tämä kaikki tuli kuitenkin videolle, siitä voidaan jälkeenpäin katsoa lottopalloina pyörivät silmäni sekä hymy, jota yritän estää kun mielessä pyörii tahdon vai taharon, tahdon vai taharon.... 

Siitä kävelimme asemaa vastapäätä olevaan Harmooni ravintolaan, missä nautimme kolmen ruokalajin päivällisen. Päivällinen oli hyvin epämuodollinen, minua aina kovasti huvittaa rakas ystäväni, kaikista hömpin viimeisillään raskaana oleva J, joka ei juurikaan mieti missä ollaan, kun puhuu. Puimme nimittäin pöydässä mm. tätä: haiseeko tuore vai vanha hiki. Ruokailun jälkeen tulimme kotiimme, jossa epävirallisesti hääkuvien oton jälkeen heitin verkkarit jalkaan ja nautimme ystävien seurasta sekä vuoden vaihtuessa eri värisistä kauniista koko taivaan peittävistä raketeista.

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Virallisesti sukunimi vaihtui kirjaimesta H kirjaimeen K. Vielä ei ole tämä kaikki iskeytynyt tajuntaan, mutta uskon, että kunhan tästä töihin ensi viikolla pääsee (lue: ihmisten ilmoille) niin sitten se iskee. Rouva K.

Valotus hämää, minun sormukseni on valkokultaa!
Tähän loppuun vielä kevennys: viime viikolla kun tytöt olivat meillä, olimme ruokapöydässä. T teki jotain hassua ja naureskellen sanoin hänelle, että jos tuollainen peli jatkuu, niin saatan vaihtaa miestä. Koululainen tarttui tuohon asiaan heti näin: jos sinä (minä) vaihdat miestä, meille tulee tänne ihan outo ja tuntematon uusi isi. Minulle tulisi sinua isi kyllä kova ikävä jos tänne tulisi uusi isi, koska sinä isi tunnet minut kaikista parhaiten. Voi tuota lapsen yksinkertaista ajattelutapaa! Minusta on tullut tytöille osa jo niin pysyvää arkea, että on mennyt jo osittain sekaisin, kuka täältä häviäisi jos jompi kumpi toisen johonkin uuteen vaihtaisi... No. Sanonta "ei se vaihtamalla parane" on meidän tapauksessamme poikkeus sääntöön: kyllä se vaihtamalla parani kaikista ihmisistä juuri siihen oikeaan ihmiseen!