sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Anttila.

Silloin aikoinaan, kun olin vielä koululainen itsekin, oli näin elokuun kynnyksellä kaikista hauskinta käydä ostamassa uusia kyniä ja kumeja ja sen sellaisia tavaroita kouluun. Ja mistäs muualtakaan niitä silloin ostettiin kun Tiimarista. Tiimari, tuo miljoonien erilaisten pienten söpöjen kynien, kumien, penaalien, muistikirjojen ja - ainakin loppua kohden - kaikenlaisen krääsän paratiisi, mitä vain pieni ihminen voi toivoa! Siellä me reput selässä kiertelimme (kuin norsut posliinikaupassa) ja kokeilimme uusia kyniä ja testailimme värejä ja toivoimme, että äidiltä saadut markat riittäisivät kaikkeen mitä mieli halaji. Eihän ne useinkaan riittänyt, mutta kyllä sieltä aina uudet välineet kouluun sai. Vuodet kuluivat, minä aikuistuin ja Tiimari muuttui krääsäkaupaksi. Kyllä sieltä edelleenkin sai kyniä ja kumeja, mutta sen lisäksi leluja, sisustustuotteita ja tekokukkia (plus kaikkea mahdollista muuta kynttilöistä kausituotteisiin). Tiimari ei jossain vaiheessa enää kannattanut ja se meni konkurssiin ihan tässä männä vuosina. Muistan sen hyvin, kun kaikki myytiin -70% alella ja ostinkin satojen eurojen edestä naamiaistarpeita tytöille ja paljon muuta. Se konkurssi ei vetänyt niin matalaksi mieltä, kuin tämä viime keskiviikkoinen uutinen. Anttilan konkurssi.

Voi surkeus. Anttila on edustanut minulle sellaista lapsuuden ja nuoruuden kauppaa, josta sai lähes kaiken tarvittavan (jos elintarvikkeita ei lasketa). Sieltä ostettiin aina kaikki meikit. Vaikka rehellisyyden nimissä on kerrottava, että ihan ensimmäinen puuteri ja huulipuna ostettiin kyllä Prismasta, mutta heti tuon hairahduksen jälkeen olen uskollisesti asioinut Anttilassa. Anttilan musiikki- ja elokuvaosasto Top Ten oli vertaansa vailla! Vielä vuosikymmen sitten omistin lähes 500 leffaa, joista varmasi 400 oli ostettu Anttilan Top Ten:stä. Top Ten osastoa tulee kyllä ikävä. Sieltä minulle ostettiin ensimmäinen c-kasetti Kaija Koota. Arvoin silloin pitkään Kaija Koon ja Ace of Basen välillä, mutta Kaija voitti. Anttila oli myös paikka, mikä kierrettiin sisustusideoita etsien. Säilytysratkaisuja, mattoja ja valaisimia. Ja lopuksi tietysti kiersin myös kenkäosaston alennusten perässä. Voi Anttila ja kultaiset muistot.

Olihan se toki tiedossa, että Anttiloilla (ja Kodin1:llä) menee huonosti. Siellä oli viime vuosina niin paljon alennusmyyntejä, että alkoi tuntua ihan uskomattomilta ne keinot, joilla asiakkaita haalitaan. Alennusmyynti-tekohengitys ei kuitenkaan auttanut ja viime keskiviikkona alkoivat konkurssipesän alennusmyynnit. Voit arvata, kuinka vähän harmitti, että olin mökillä ja Heinolassa ei ole Anttilaa. Jos olisimme olleet kotona, olisin varmasti ollut tuolla Jyväskylän Anttilan 300 metrin jonossa muiden mukana ja ensimmäisenä ostamassa Iittala osastoa tyhjäksi. Tavallaan tuntuu, että hyvä kun en ollut. Olisi saattanut lähteä mopo keulimaan liikaa. Vähän kuitenkin kateellisena suljin muumifoorumin Facebookista, kun en halunnut nähdä mitä kaikkea kivaa ihmiset olivat saaneet ostettua niin halvalla.

Pakkohan minun oli siellä Anttilassa kuitenkin käydä ja kävimme perjantaina ensin Lahdessa ja lauantaina täällä Jyväskylässä. Ilmassa oli kyllä suurta alennusmyyntien tuntua, kun ihmiset kahmivat tavaroita kärryihin ja  koreihin. Ihan jopa juttelin muutaman naisen kanssa, kuinka tässä ihan varmasti tehdään heräteostoksia kun koko kaupan kiertää älyttömien alennusten perässä. Ja siltä se vähän itsestänikin tuntui ja välillä piti vähän toppuutellakin itseään. Ostimme kuitenkin kaikenkaikkiaan pari viimeistä Kastehelmen lasia (jotka boongasin mallikattauksesta), Vallilan verhot ja palan samaa kangasta tyynyjä varten, Ortexin säilytyslaatikoita, vähän Aarikan tuotteita, tytöille tusseja ja mies halusi pari leffaa. Ei ne alennukset nyt niin isoja olleet, mutta pääosin -40%, 30% tai 20%. Uskoisin, että tavarat kun myydään kaikki loppuun, alennukset vielä kasvavat. Mutta toivoisin, että pystyisin itse välttämään Anttilat tästä eteenpäin, ettei heräteostoksia tule tehtyä yhtään sen enempää. Koska ei sinne kauppaan jäänyt oikeastaan mitään sellaista, mitä enää oikeasti tarvisin (jos ei uusia peittoja ja tyynyjä lasketa).

Kuvaan tähän nyt pelkästään Aarikan löytöni. Jotka olivat siis lähes koskemattomasta hyllystä, koska hyllyn edessä ei ollut mitään alennuslappua eivätkä ihmiset viitsineet ilmeisesti asiasta kysyäkään. Minä kysyin ja alennus oli -40% ja nämä lähtivät matkaan.


Kauniita vai mitä? Kynttilänjalat ovat nimeltään Prinssi-kynttilänjalka (korkeus 12cm) ja Prinsessa-tuikku (korkeus 5cm). Tämä väri on nimeltään Järvi ja se oli kyllä pitkään toivomani ostos. Prinsessa-tuikkuja minulla on kaapissa pari rohkean pinkkiäkin, mutta kaipaisin vielä tuon Järven viereen jotain hempeää roosaa. Täytyypä pitää siis silmät taas auki. Pidän myös tuollaisista pienistä figuureista ja varsinkin nuo pienet puput ovat todella söpöjä. Väreinä niillä on Maito ja Aurinko. Kukko taas sitten sopii helmikanojen kanssa pääsiäiskattaukseen. Kaiken tämän materian keskellä jätän hyvästit Anttilalle. Ehkä en ihan niin dramaattinen ole, kun päiväkotilainen joka itkeä tirautti autossa kun selitimme heille, mitä konkurssi tarkoittaa. Mutta jätän hyvästit niille kauniille muistoille, mitä Anttila on nuoruuden ajan minulle merkinnyt.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Hackmanin Muumilusikat.


Kävimme Muuramen Halpa-Hallista hakemassa kaksi frisbeegolf-koria mökille ja samalla löysin (kun ihan sattumalta kävelin sinne iittala-osastolle) nämä kaksi lusikkaa. Ne ovat tämän Juhannus-mukin ja lautasen kanssa kausituotteita, eli myynnissä nyt niin kauan kun tavaraa kaupoissa riittää. Nämä kaksi ovat niitä pitkiä lusikoita eli korkeudeltaan 16,5cm. Hintaa näillä oli 8,95€/kpl. Näiden innoittamana otin kaapista kaikki muutkin muumilusikat ja kuvasin ne. Harmi vaan, kun en ole säilyttänyt missään alkuperäisiä pakkauksia, että tietäisin mitkä lusikat kuuluvat samaan sarjaan... vaikka onko tuolla nyt niin väliä, kun juhlissa näitä vaan käytetään :)

Ensin pitkät lusikat, niitä on nyt siis viisi. Vasemmanpuoleiset ovat Muumipeikko ja Primadonnan hevonen, että olisivatko siltä vuodelta kun Primadonnan hevonen oli mukina kausisesonkimukina (2012)... Keskimmäinen on Seikkailu muutto-sarjasta jota myydään vielä kaupoissa. Ja nuo oikeanpuoleiset ovat tämän kesän kausisesonkia.


Sitten näistä pikkulusikoista minulla ei olekaan tietoa. Jotkut muistan saaneeni sellaisissa kahden lusikan pakkauksissa ja osan yksittäin. 19 niitä näyttäisi olevan kaikenkaikkiaan, mutta muistaakseni tuolla jemmassa olisi vielä pari tuollaista rakkauslusikkaa. Jos eivät käyttöön saakka pääse, niin taidan laittaa ne tyttöjen kapioihin. Olin ajatellut kerätä tytöille ihan muutaman muumilusikan mitä vastaan tulee. Nyt ei kyllä ole jotenkin vastaan tullut hirveästi näitä, täytyykin alkaa pitää silmiä auki.



Kuten sanoin aiemmin, nämä lusikat eivät ole jatkuvassa käytössä vaan tuolla kaapissa juhlia varten. Ne voisivat olla päivittäin käytössä (kestävät kyllä astianpesukoneen), mutta meillä on noita muita lusikoita tuolla laatikossa niin paljon, että näitä on mukava säästää erikoistilaisuuksiin. Säilytän niitä Hackmanin purkissa, jossa vuosia takaperin myytiin 8 vuodenaika-lusikkaa. Itse en tajunnut tällaista purkkia lusikoineen silloin ostaa, mutta tämän purkin löysin joskus parilla eurolla kirpparilta. 
  

Voi muumit. Nämä inventaariot on siitä huonoja, että siitä syntyy aina pieni ajatus takaraivoon, että näitä täytyy alkaa keräilemään lisää... Harmi kun näitä ei kirppareilla pyöri! ;)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Mustikkamuffinit

Kävimme koko meidän ja ystävän porukalla mustikassa. Lapset hyppivät riemuissaan kivilla ja mättäillä kun me aikuiset keräsimme mustikoita. Saaliiksi saatiin n.7l mustikoita, pari litraa keräsin käsin ja mies keräsi 5l poimurilla. Onhan niissä eroa, poimurilla poimitut olivat melko vetisiä ja käsin poimitut selvästi kuivempia. Suuri osa meni pakkaseen, mutta leivoin minä niistä käsinpoimituista mustikoista sitten mustikkamuffineja. Ja voi minkälaisia mustikkamuffineja näistä tuli! Niin pehmeitä ja meheviä, että täytyy sanoa, että paranevat vain "vanhetessaan" - jos niitä siis malttaa jättää vähän myöhemmäksi. Suosittelen kokeilemaan tätä ohjetta, ehkä se on tuo kerma jota maidon sijaista käytin, että nämä ihan sulavat suussa...


Tarvitset vain:

3 kananmunaa
2½ dl sokeria
1½ tl vaniljasokeria
100g voita sulatettuna
1dl kermaa (maitokin käy)
3½-4dl jauhoja
2tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1½ dl tuoreita mustikoita
(60g valkosuklaata)

1. Vatkaa munat ja lisää sinne sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Sulata voi ja lisää siihen kerma.
3. Kaada voi-kerma-seos muna-sokerivaahtoon.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne lopuksi varovasti käännellen taikinaan.
5. Jos mustikat ovat tuoreita (eikä pakastettuja tai vetisiä), niin lisää ne sellaisenaan taikinaan. Pakastettuja tai vetisiä marjoja pitää käännellä hetki perunajauhoissa, ettei ne värjää koko taikinaa violetiksi.
6. Extrana rouhin valkosuklaata vielä taikinan joukkoon, ei pakollinen asia mutta herrrkullisen hyväähän ne palat siellä on...
7. Sitten uuniin, jos teet isoja (12kpl) on paistoaste 222 ja 15min, jos teet pienempiä, paistoaste on 175-200 ja 15min.



Nams! Seuraavaksi lähdemme tällä erää kesän viimeistä kertaa mökille ja tarkoitus olisi ainakin Tykkimäelle viedä lapset. Toivottavasti säät suosivat meitä, koska ainakin nyt loppuviikosta on ollut niin kuumaa ja kosteaa, että pyykit ovat taas ottaneet hyvän aikansa kuivamisen kanssa... Pari postausta yritän ehtiä kirjoitella varastoon, mutta jos en ehdi niin tapaamisiin loppuviikosta kun palailemme kotiin!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Siivouspäivä ja kuvia olohuoneesta.








Tänään on ollut siivouspäivä. Minua on poltellut vaihtaa ne vaaleanpunaiset verhot pois ja siitä sain kimmokkeen siivota. Siivosin myös siksi, että huomenna haemme neidit taas kotiin, jee! Siivoamisen lopetin ihan hetki sitten ja ainoastaan meidän makuuhuone jäi huomiselle. Onneksi mies oli pessyt vessan jo eilen ja nyt hää maalaa sitä pientä lipastoa. Toivottavasti saadaan se laseja ja vetimiä (ne kun pitää erikseen tilata) vaille valmiiksi ennen kuin lähdemme loppuviikosta taas mökille.

Laitoimme aamulla vihdoin joululahjaksi saamamme Ateenan aamut ikkunan väliin. Ne ovat Kaj Frankin luomat lasiesineet, joiden muotokieli jäljittelee kreikkalaisia kirkonkelloja. Väitetään, että kun pieni tuulenvire saa lasit liikkumaan toisiaan vasten, niistä syntyy pehmeän metallinen ääni. Kuin kirkonkellot Ateenan sunnuntaiaamuista. Me emme tätä kokeilleet vaan asensimme ne turvaan tuonne ikkunoiden väliin. Viisi vuotta sitten (vuonna 2011) tuli kuluneeksi 100 vuotta Kaj Frankin syntymästä ja juhlavuoden kunniaksi nämä upeat Ateenan aamu-lasiteokset pääsivät jälleentuotantoon. Niitä oli tuotannossa Nuutajärvellä vuosina 1954-75 ja 1992-1994 ja nyt vuodesta 2011. Ihan en nyt osaa tähän hätään kertoa, onko näitä enää myynnissä... Varmaankin myyvät erät nyt loppuun ja sitten taas tuotanto hetkeksi loppuu. Toivottavasti ei kuitenkaan kokonaan, koska haluaisin tällaisen toisen paketin. Paketissa on kolme erillistä lasikoristetta (korkeus 630mm) ja ne ovat kaikki erilaisia keskenään. Näin niillä voi leikitellä ja on mahdollista luoda erilaisia sisustustunnelmia. Ne sopivat sisustukseen yksittäin tai lasiverhon lailla yhdessä.

On ne vaan niin kauniit! Illan viimeiset auringonsäteet oikein sädehti äsken niiden läpi. Ihanaa. Siivouksen lomassa ja sen jälkeen otin muutaman kuvan meidän olohuoneesta, jossa ruokaryhmäkin on. Meistä tämä tila on oikein hyvän kokoinen. Tänne mahtuu 3-hengen sohva, pieni sivupöytä kukille, piano, tv-taso, sisustustikkaat vilteille, Luhdan Orsi-kori tietokoneelle, vitriini, ruokapöytä ja vielä se pieni lipasto, joka on nyt entisöitävänä tuolla kylppärissä. Tilaa on riittävästi ja vaikka sohva on pieni siinä ei useinkaan ole leffailtaisin kuin yksi tai korkeintaan kaksi ihmistä. Usein me pötköttelemme toistemme läheisyydessä ihan tuossa lattialla. Meillä oli ennen enemmänkin tyynyjä, mutta jostain syystä ne on suurimmaksi osaksi kadonneet tuosta sohvalta... Taidankin lähteä selvittelemään sohvatyynyjen kohtaloa tuohon sohvalle, ihan jos pikkuisen vaan nostaisin jalat ylös ja sulkisin silmäni ja oikein kovasti pohtisin... ;)

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Juhannus oli ja meni, vain muki jäi!

Kylläpä tämä jäi viime tinkaan! Nimittäin kesäsesonkimukin ostaminen.



Muki on nimeltään Juhannus ja sitä löytyy vielä joistain kaupoista. Hintakaarukaltaan mukia saa kaupoista n.15-18€ hintaan. Itselläni tämä meinasi todellakin jäädä saamatta, koska en ole tätä mukia nähnyt enää hetkeen kaupoissa. Ehkä tämä mukien tuotannon siirtyminen Thaimaaseen on vaikuttanut niin, että Arabia tuottaa tietyn määrä mukeja ja sen jälkeen ne yksinkertaisesti vaan loppuu kun kaupan hyllyt tyhjenevät. Oli se ennen helppoa, kun tuotanto oli Suomessa jossa etäisyydet ovat ihan eri tasolla, kuin ulkomailta tilatessa. Onneksi sain omani ja ostin koululaisellekin jemmaan yhden. Emme kerää neideille sesonkimukeja, mutta koska kuvituksessa on niin selvästi Niiskuneiti niin ostin nyt hänellekin. Näin saan ostettua molemmille tasa-arvoisesti niitä vanhempiakin mukeja, kun päiväkotilaiselle keräämme sitten taas Pikku Myyllä varustettuja mukeja.



Mukin ja lautasen kuvitus perustuu Tove Janssonin kirjaan Vaarallinen juhannus. Kirja on vuodelta 1957 ja se on henkilökohtainen suosikkini kaikista Toven kirjoista. 

Kirjan ideana on siis se, että Muumilaaksoon tuli iso tulva joka vei muumit erilleen toisistaan. Muumipeikko ja Niiskuneiti ajelehtivat toisaalle, kun taas Muumipappa ja Muumimamma löysivät muiden kanssa hylätyn teatterin. Muumipeikko ja Niiskuneiti vaeltavat metsässä ja löysivät sieltä talon. Talossa istui Vilijaana odottaen herkkupöydän ääressä sukulaisiaan juhannuksen viettoon, mutta heitä ei (koskaan) kuulunut. Niinpä Niiskuneiti ja Muumipeikko jäävät Vilijaanan luo. Samaan aikaan Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy olivat repineet kaikki KIELLETTY-kyltit pois puistosta (samalla suututtaen syvästi Puistonvartijan). 

"Niittyjen yli levisi lievä palaneen kumin haju. Ruoho rätisi sähköisesti. - Täällä haisee hattivateilta, Muumipeikko sanoi hämmästyneenä. Mutta hehän ovat tavallisesti purjehtimassa tähän vuodenaikaan? Samassa Niiskuneiti liukatui johonkin. Tasajalkaa hyppiminen kielletty hän luki. - Hullua! Katsokaa, täällä on vaikka kuinka paljon pois heitettyjä julisteita. - Ihanaa, kaikki on nyt sallittua! huudahti Vilijaana. Millainen yö! Emmekö polta kaikki julisteet? Emmekö voisi tehdä niistä juhannuskokkoa ja tanssia sen ympärillä kunnes ne palaa tuhkaksi?

Juhannuskokko paloi. Se ryntäsi ryskyen julisteiden kimppuun, joissa Laulaminen kielletty, Kukkien poimiminen kielletty ja Nurmella istuminen kielletty... Se räiskyi iloisesti suurissa kirjaimissa, ja kipinöitä sinkoili kimpuittain kohti kalpeaa öistä taivasta. Paksu savu tuprusi pitkälle yli niittujen ja jäi riippumaan kuin valkoisina mattoina ilmaan. Vilijaana lauloi. Hän tanssi laihoilla jaloillaan kokon ympärillä ja pieksi hiillosta oksalla. - Ei koskaan enää enoa, hän lauloi. Ei koskaan enää rouvaa! Ei koskaan, koskaan enää! Pimpulapampulapum! Muumipeikko ja Niiskuneiti istuivat vierekkäin ja katselivat tyytyväisinä tuleen. - Mitä luulet äitini tekevän tällä hetkellä? Muumipeikko kysyi. - Tietenkin hän juhlii, sanoi Niiskuneiti. Julisteet rysähtivät kasaan saaden aikaan kipinöiden ilotulituksen, ja Vilijaana huusi eläköötä.

- Nyt minua alkaa nukuttaa, sanoi Muumipeikko. Yhdeksänkö kukkaa meidän piti poimia? - Yhdeksän, sanoi Niiskuneiti. Ja lupaa, ettet sano enää sanaakaan. Muumipeikko nyökkäsi juhlallisesti. Hän viittoili kauheasti ja se merkitsi ¨Hyvää yötä, tapaamme huomenna¨ ja sitten hän tassutteli kasteenmärkään ruohikkoon. - Minäkin tahdon poimia kukkia, sanoi Vilijaana ja tuli nokisena ja iloisesti loikkien ulos savusta. Minä olen mukana kaikissa taikomisissa! Osaatko muuta? - Minä tiedän erään hurjan kaamean juhannustön taian, Niiskuneiti kuiskasi. Mutta se on sanomattoman kammottava! - Tänä yönä minä uskallan mitä tahansa! riemuitsi Vilijaana ja kilisytti ylimielisesti kulkustaan. Niiskuneiti katsoi ympärilleen. Sitten hän kumartui eteenpäin ja supisi Vilijaanan höröttävään korvaan: - Ensin on kuljettava seitsemän kertaa itsensä ympäri ja samalla vähän muristava ja poljettava maata. Sitten on mentävä takaperin kaivolle ja katsottava sinne. Ja silloin näkee vedesä sen, jonka kanssa joutuu naimisiin. - Mutta miten hänet saa sieltä ylös? Vilijaana kysyi järkyttyneenä. - Äh, hänen kasvonsa tietenkin, Niiskuneiti sanoi. Hänen haamunsa! Mutta ensin meidän on poimittava yhdeksän erilaista kukkaa. Yksi, kaksi, kolme, ja jos sinä nyt sanot sanankin, et pääse koskaan naimisiin!"

Ote on lainattu kirjasta Vaarallinen juhannus, 1957. Tove Jansson.

Kuvituksen mukiin on piirtänyt Tove Slotte. Jos katsot mukia ja lautasta tarkasti, huomaat että ääriviivat on piirretty lähes kokonaan punaisella perinteisen mustan sijaan. Ainoastaan Niiskuneiti, Vilijaana ja Mymmelin tytär ovat saaneet tärkeimmät ääriviivat mustalla, että ne erottuvat tarkemmin. Kuvituksessa oleva Mymmelin tytär ei varsinaisesti ole poimimassa kukkia Niiskuneidin ja Vilijaanan kanssa (kuten yltä saatoit lukea), mutta hän on silti kirjassa mukana. Samaan aikaan kun neidit keräävät kukkia, on Mymmelin tytär teatterilaivalla muun muumiperheen kanssa. Ja hän on siellä kovasti huolissaan, ei suinkaan Pikku Myystä vaan siitä, jonka kanssa Pikku Myy on. Pikku Myy on näet arvaamaton.


Itse pidän niin punaisista ääriviivoista kun itse kuvituksen värimaailmastakin. Aikaisemmat mukit olivat raidallisia (2006-2011) ja keltaisia (2012-2015). Saas nähdä tuleeko näitä punaääriviivaisia jatkossa vai millä linjalla kuljetaan... Aika näyttää. Olen nyt vaan onnellinen siitä, että sain kun sainkin nämä mukit ja lautasen. Jos omasi vielä puuttuu, niin suosittelen vahvasti ostamaan seuraavasta kaupasta missä sen näet. 

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Oivallus (vähän jatkoa KonMari-kirjoittelulle)

Tämä KonMari ajattelu on jäänyt minulle päähän soimaan, vaikka en siis ole edes lukenut sitä kirjaa. Edellisen postauksen aiheesta voit lukea täältä, että pääset kyytiin mukaan. Eli, palataas ajassa n. 5 vuotta taaksepäin. Asun silloin yksiössäni (olisikohan ollut 34 neliöinen yksiö) tässä ihan lähellä. Omistin korkean ruokapöydän ja kaksi tuolia, valtavan ison ja vanhan sinisen vaatekaapin, ison 3-hengen sohvan, pianon, kaksi erillistä kirjahyllyä, tv-tason, senkin, 120cm sängyn ja lukuisia koreja jotka toimittivat milloin minkäkin pienen pöydän virkaa. Kaikki nuo olivat sulassa sovussa asunnossani.

Omasin jo pienenä sellaisen piirteen, että minun oli jatkuvasti uudistettava huoneeni järjestystä. Viritelmät olivat ties minkälaisia, mainittakoot vaikka että vierashetekka oli monesti oman sänkyni päällä, että sain nukkua korkeammalla. Tai se oli oman sänkyni vieressä, jolloin koko lattian valtasi tunne siitä, että minulla oli leveä sänky. Eihän siinä nukkua voinut, koska tiedättehän millaisia hetekat ovat oikeaan sänkyyn verrattuna... Oikeasti nukuin siis jommassa kummassa ja keskellä oli hetekan rautaa. Palatakseni siihen 5 vuoden takaiseen, omistin siis läjän huonekaluja. Ja koska olin opiskelija, en ollut ostanut itse huonekaluistani kuin puolet pianosta ja sen ruokaryhmän (jos ei niitä koreja lasketa). Muut tavarat olin saanut. Eräänä päivänä olin vaihtamassa taas järjestystä. Istuin valehtelematta tunteja keittiön tuolilla ja katselin tavaroitani. Mikä menisi minne. Tunsin syvää inhoa kirsikanpuun värisiä (senkki, tv-taso ja kaksi erillistä hyllyä) kohtaan ja totesin, että en ole koskaan niistä välittänyt. Tässä se oivallus. VANHEMPANI olivat valinneet ne minulle ja olin saanut ne lahjaksi vuosia sitten. Keräsin rohkeuteni. Soitin isälleni ja sanoin, että laitan ne myyntiin. Neuvottelin hieman hintapolitiikasta ja laitoin ne kaikki neljä kalustetta toriin.

Siinä ei mennyt kuin päivä, että sopiva ostaja löytyi. Odottelinkohan muutaman päivän, että ne päästiin todella luotani hakemaan aikataulujen vuoksi ja sitten ne hävisivät. Ja minä lähdin, minnekäs muualle kuin IKEAan.

Näin jälkikäteen olen pitänyt tuota hetkeä sellaisena ratkaisevana hetkenä elämässäni. Muistan vieläkin sen tunteen, kun ensin tunnustin itselleni, että en pidä noista kalusteista. Ja sen rohkeuden, että niistä on päästävä eroon. Ja sen ilon, kun uusien tummanruskeiden ison lipaston ja hyllyn avulla kotini näytti hieman enemmän taas yhtenäiseltä.

Sitä samaa minä haluan rohkaista teille kaikille. On ihan ookoo käydä läpi tavaroita (KonMarin kanssa tai ilman) ja päästä eroon joistain sellaisista tavaroista, jotka estävät sinua elämästä. Ja on ihan ookoo käydä mielessään läpi myös huonekalut. Ovatko ne sinun valitsemiasi? Ostettuja, perittyjä vai saatuja? Sopiiko ne siihen ajatukseen, millaisen kodin haluaisit olevan tänä päivänä? Uskalla huomata, että myös jotkut huonekalut voivat niitä asioita, jotka pidättävät sinua nauttimasta kodistasi. Muutoksen ei pidä tulla helposti tai nopeasti. Vaan ajatuksella ja harkiten. Rahaa säästäen, mutta panostamalla silti laatuun. Ajattomuuteen. Uskalla uskaltaa. 

Onko sinun kodissasi sellaisia huonekaluja, jotka eivät soinnu keskenään tai joita edelleen kannat mukanasi, koska olet perinyt ne läheiseltä sukulaiselta? Vai oletko tyytyväinen kotiisi ja onnellinen siellä. Minä olen, nyt.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Ensimmäiset Suomipop-festivaalit.

Jos keskiviikkoisten Asuntomessujen jäljiltä jalat oli poikki, niin voin kertoa, että heti sen perään kolmipäiväinen kaupunkifestivaali sai jalat huutamaan suurinpiirtein hoosiannaa kun eilen 02.00 kotiuduimme.

Olimme siis mieheni kanssa molemmat ensimmäistä kertaa Jyväskylässä Suomipop-festivaaleilla. Olemme kuitenkin asuneet täällä molemmat jo vuosia, joten korkea aikahan tämä oli. Minua kiinnosti mennä katsomaan erityisesti Antti Tuiskua, Sannia ja Cheekiä. Sen sijaan ehdottomasti rakastuin ennakkosuosikkini Antti Tuiskun lisäksi Elastiseen (ja hänen keikalla pyörähtäneeseen Sami Hedbergiin) ja ihan yllättäen Apulantaan.

Torstaina kun menimme festarialueelle, olimme pettyneitä vain yhteen sisäänkäyntiin, mikä alueelle johti. Kiersimme aika olemattomat kojut ja pysähdyimme melkoisen pienelle alle K-18 alueelle katsomaan Vesalaa. Keikka oli ihan ok, laulut kun oli lähes kaikki hänen uudelta levyltään, joka on ilmestynyt tässä kesällä. Vesala kuitenkin itse on kokenut esiintyjä (onhan hän kiertänyt 10 vuotta PMMP:n riveissä) ja sen kyllä näkee hänen ulkoisesta habituksesta. Paljon oli kaikenmaailman erilaisia synteettisiä soittimia ja taitavasti hän niitä käytti. Karismaattinen ja ihana Vesala, jään ilolla odottamaan millaisia hänen keikoistaan sitten tulee, kun levyjä on putkahdellut useampi.


Torstaina illalla esiintyi tuo aivan ihana Antti Tuisku. Tätä keikkaa odotin ehkä eniten eikä se jättänyt ketään kylmäksi. Antti oli röyhkeä ja itsevarma sekä ah mikä ihana herkkupeppu! Vähän oli biisien välissä sellaista paasaamisen meininkiä, missä hän kertoi osaavansa arvostaa kaikkea tätä nyt, kun on kiertänyt 12 vuotta keikoilla. Osa niistä keikoista on ollut floppeja ja häntä on pyydetty miettimään uutta uravaihtoehtoa. Antti totesi myös moneen kertaan olevansa Suomen Suurin Pop-tähti ja Mies isolla ämmälllä. Välillä tuntui siltä, että puheet oli aikaisemmin opeteltuja ja käytettyjäkin, mutta musiikki se oli kaiken sen arvoista. Lähes kaikki biisit oli Antin uusimmalta levyltä sekä Vain Elämää-sarjasta. Olisikohan joukossa ollut yksi vanhempi viisu... Kaiken kaikkiaan hyvä show, vaikka en banaaneista niin piittaakaan ;)


Perjantaina meitä odotti alkuillasta SANNI. Kaamea vesisade sai minut vihdoin kumisaapasostoksille ja hankin talvikumppareiden kaveriksi keltaiset Nokian Hait. Niillä kelpasi fiilistellä SANNIa lähes eturivistä. SANNI oli energinen ja vahva esiintyjä ja vaikka hänen biisejään osittain kuuntelenkin (kiitos Vain Elämää-sarjan) jäi hän kuitenkin Antti Tuiskun varjoon. Keikkana kuitenkin sellainen, että hyvin voisin nähdä meidän likat mukana tuollaisilla keikoilla. Keikan jälkeen siirryimme takaisin kotiin pariksi tunniksi (koska se kaamea vesisade) ja varustauduimme vieläkin paremmin ja keskiyöllä ilmoille kajahti Apulanta. Olin skeptinen enkä olisi missään tapauksessa yksin lähtenyt enää puolilta öin pimeään ja märkään vesisateeseen heitä kuuntelemaan, mutta voi pojat kun olin onnellinen että lähdettiin sittenkin. Apulanta veti yli tunnin setin ja valehtelematta vain 2 viisua oli sellaisia, missä en laulanut mukana. He soittivat niin vanhaa -90-luvun punkkia kuin uusimpiakin hittejä. Ja voi, kun nuo -90-luvun teiniangstihitit veivät minut hetkeksi silmäni suljettua takaisin vuoteen 1998. Syrra, teit meistä kauniin siellä Ruukintien risteyksessä <3 Ja voi Toni ja Sipe!!! Minun sydäntäni lämmitti kovasti heidän tapansa olla kiitollisia - siis vilpittömästi kiitollisia - jokaisen biisin jälkeen. Ja se tapa, millä he välispiikkasivat jotain aivan höpöä ja hauskaa! Toni ja Sipe, teistä näkyy tuo monen vuoden takainen "avioparius", niin luontevasti he vitsailivat toisilleen. Rakastuin, en voi muuta sanoa. Ehdottomasti Apulanta oli kovin yllättäjä koko festareista ja minusta tuli jälleen heidän faninsa.

Sitten lauantai, tuo loppunmyyty pääpäivä. Tällä kertaa olimme paikalla lähes koko päivän ja nyt tuo aurinkokin paistoi koko päivän. Emme ihan ehtineet päivän aloittaneeseen Anna Abreuhun, mutta kun Neljä Ruusua kajautti ilmoille ensimmäisen biisinsä, olimme taasen lähes eturivissä. Heidän tuotantoaan en tuntenut kuin listahittien verran ja pysähdyin kyllä monesti ajattelemaan, että onpa nuo jätkät soittaneet yhdessä kauan. Kilometrit näkyivät jätkien kasvoilta ja heillä selvästi oli paikkansa vähän vanhemman yleisön sydämissä. Päivä jatkui JVG:n, Klamydian ja Elastisen kanssa, joista ehdoton uusi rakkauteni oli Elastinen. Voi elämä tuota hymynaamaa ja se orkesteri - Kulkurit - mikä hällä oli mukana! Biiseistä osa meni ihan ohi korvien, kun en niitä tuntenut, mutta se fiilis. Omat kädet oli jatkuvasti "katossa" ja lenteet keinui. Ääntä ei ollut nimeksikään, mutta kun lavalle saapui yllättäjä kesälomalainen Sami Hedberg niin menestys oli taattu. Elastisella oli kaikista loistavin show koko Suomipop-festivaaleilla.


Loppuilta menikin sitten kiukkuisissa tunnelmissa, koska Juha Tapion sekä Cheekin fanit selvästi olivat odottaneet heitä kauan eivätkä suvainneet ohittelijoita. Olimme Juha Tapion aikana taas ihan edessä ja ajattelin olla nokkela ja käydä ennen Cheekiä vessassa Juha Tapion vielä soittaessa, mutta sepäs ei ollutkaan niin helppoa. Ensinnäkään oli lähes mahdotonta päästä yleisön seasta POIS vessaan ja kun vihdoin pääsin, oli yleisö rynnännyt miehen mukaan todella röyhkeästi Chekkosta odottamaan. Jouduin kirjaimellisesti käsirysyyn päästäkseni takaisin mieheni viereen sille paikalle, josta vessaan lähdin. Itkuhan siinä melkein tuli. Sitten kun Cheek vihdoin aloitti väki näytti asettuneen paikoilleen sopuisasti. Keikka oli energinen ja mahtipontinen ja ehkä pienoinen pettymys. Biisit olivat tuttuja ja niiden mukana oli mukava heilua räppikäden kanssa, mutta koska Elastinen oli vielä tuoreessa muistissa niin se hyväntuulisuus oli poissa. Cheek on vahva esiintyjä ja huolimatta yleisön puheista siitä, että hän on niin "leija jätkä", tunsin häneltäkin syvää kiitollisuutta ja syvyyttä välispiikeissään. Onhan Cheek tehnyt ihan helvetin ison työn päästäkseen tuohon asemaan ja paineet on kovat. Iloa illan viimeisen esiintyjän vetoon toi iki-ihana Elastinen, joka jäi oman shownsa jälkeen vetämään Cheekin kanssa Profeetat kappaleen sekä Jyväskylän oma Ilta, joka on laulajatar Cheekin Sillat-biisissä. Upea nainen ja voi vitsit mikä ääni! Wau.


Keikan jälkeen saimme hyvän tovin odotella alueelta poispääsyä, jossa jo alkuun todettu toinen sisäänkäynti olisi ollut poikaa. No, ehkä ensi vuonna festivaalin järjestäjät ottavat tämän huomioon, oli siitä monta palautetta annettu somessa jo heille. Kaikenkaikkiaan ja vesisateesta huolimatta viikonloppu oli meidän osalta onnistunut. Olemme tyytyväisiä, että emme lähteneetkään Ruissiin koska samat esiintyjät ne sielläkin olisi olleet. Oloa helpotti oma lähellä oleva koti, lämmin suihku ja hyvin vähäinen määrä festareille kulutettua rahaa. Ei tarvinnut maksaa pysäköinnistä, ei ruuasta (joka syötiin pääasiassa kotona), ei juomista (joita oli myös kotona) tai majapaikasta kun illan viiletessä oma sänky oli se paikka johon päänsä sai kallistaa.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Asuntomessut Seinäjoella 2016

Kiersimme mieheni kanssa Asuntomessuilla nyt kolmatta kertaa. Aikaisemmin olemme kiertäneet Jyväskylässä Äijälänrannassa 2014 ja Vantaalla Kivistössä 2015. Tästä on kovaa vauhtia muodostumassa kesäinen perinne! 

Koska tämä sää on ollut nyt äärimmäisen epävakaista, niin messuille lähtöä jouduttiin pohtimaan useaan otteeseen. Emme halunneet messuilla kaatosateessa, mutta emme missään tapauksessa toistaa viime vuotista messupäivää helteellä! Olin kuitenkin peräänantamaton, koska en halunnut siirtää messuille menemistä ihan messujen viimeisille päivillekään ja näin messut tuli kierrettyä keskiviikkona. Aikaa messujen kiertämiseen meni n. 4,5h ja koska vain aamupäivästä ripsotti vähän vettä, säästyimme muilta sateilta sekä helteeltä, jee! Messukävijöitäkin oli keskiviikkona sopivasti ja paikkoja sai katsella lähes kaikessa rauhassa ilman suuria ruuhkia.

Miksi me käymme asuntomessuilla? Mietin sitä itsekin. Emme ole rakentamassa tai etsimässä uusinta talotekniikkaa (vaikkakin se puoli kiinnostaa miestäni kovasti) vaan enimmäkseen olen (ja mies siinä sivussa) etsimässä sisustukseen inspiraatioita. Tämän lisäksi olen huomannut huomauttavani talojen epäkohdista (siis niistä mitkä ovat omasta mielestäni epäkohtia) ja taidan tietää millaisen talon sitten joskus haluaisin. Unelma olisi rakentaa oma! Messuilla käynti on myös mukavaa maakuntamatkailua, vaikkakin olemme käyneet nyt nykyisen asuinkuntamme, pääkaupunkiseudulla (josta mieheni on kotoisin) ja minun kotikunnassani. Ensi vuonna messut ovat muuten Mikkelissä!

Otin kuvia puhelimella ja niiden laatu on vähän niin ja näin. Yleensä ikkunoista tulviva kirkas valo pilasi otokseni, mutta tässä näitä helmiä, mistä itse pidin.


Yhdessä näistä kerrostaloasunnossa (olisiko ollut 3. tai 4.) oli ihana keinutuoli! Valloittavat puupallot pinnoina.



Omatalo Armas (nro 7) jäi mieleeni hienosta taulusta (tai oliko se sittenkin tapetti?) ja aiheeseen sopivasta lampusta, ruokatilan päällä olevasta valaisimesta sekä lastenhuoneessa olevasta isosta pussukasta.





Passiivikivitalo Skaala jäi mieleen erityisesti siksi, että siellä oli Lankavan tuotteita ja langoista virkattuja juttuja. Hieman hilpeyttä aiheutti tuolien jalkojen alla olevat virkatut "sukat, tassut tai tossut". (Arvatkaapa poltteleeko kokeilla myös meille tuollaisia, kun nykyiset tuolin alla olevat pehmusteet eivät pysy lainkaan paikoillaan!) Minua viehätti myös lastenvaunujen pyörästä tehty pyyhkeiden ripustin. Loput kuvat ovatkin matoista tai muista virkatuista sisustuselementeistä, joista tuli kyllä kummallisen kotoinen olo kun niitä katseli :)








Seuraava mainitsemisen arvoinen talo oli Duudsoneista tutun hurmurin HP:n paritalon puolikas. Usein sitä myös kuuli muilta messuilijoilta, että "koska mennään HP:n taloon", "tuossa se HP:n talo nyt on", "nyt ollaan HP:n talossa, koitas keskittyä, pidetään sitten se pieni tauko" -tyylisiä kommentteja. Suosittu kohde siis!





Tämä yksityiskohta viehätti minua kovasti!


Nuo koordinaatit muuten osoittavat keskelle Pohjanlahtea (Skellefteån ja Raahen puolessa välissä). Sinne se ankkuri ainakin uppoaisi pohjaan :)


Talo oli omaan makuuni liian ronskeilla väreillä varustettu. Ihan en petroolia tai mustaa kotiuttaisi niin suuressa mittakaavassa, mutta kukin tyylillään. En toki odottanutkaan HP:n talon olevan maalaisromanttinen ;) Jos haluat vähän enemmän tietoja kuvissa näkyvistä taideteoksista niin kantsii käydä vilkaisemassa HP:n blogi.


Nuukassa minua viehätti suodatinpusseista tehdyt isot valaisimet, hilpeät pohojalaaset taulut sekä toisen kerroksen saunaosaston vieressä sijaitsevan suojaisan parvekkeen. Monissa taloissa parvekkeet ja terassit olivat aivan liian ylivaloisia ja näkyviä, etteivät ne tuoneet suojaa perheenjäsenille. Kuka haluaa tulla saunasta vilvoittelemaan niin, että naapurit ovat heti suurinpiirtein kättelemässä? En minä ainakaan.




Talo nro 20 Riihi oli jotenkin jännä. En oikein ymmärtänyt koristealtaita, joita oli kaksinkappalein (etu- ja takapihalla), mutta talon monet parvekkeet olivat kyllä kivat. Minua viehätti talossa mustavalkoinen matto sekä monet valaisimet. Lastenhuone oli aivan oma lukunsa ja niin ihana, että otin siitä videon. Toivottavasti se näkyy, vaikkakin pienenä ja huonolaatuisena... Ulosmentäessä oli vielä parveke, missä oli katosta roikkuva keinu. Kyllä minä siinä niin keinuisin! Ulkona sijaitseva leikkimökki oli sisustettu samaan tyyliin lastenhuoneen kanssa.









Tämä seuraava vieskatalo Valokki oli siitä mukava, että tunnen pariskunnan joka tähän muuttaa. Näin sieluni silmin emännän keittiöön ja ymmärrän sen tilan tunnun ja valoisuuden, mitä pariskunta on halunnut rakennuttaa. Erityisesti rakastin toisen kuvan isoa tapettia (huomaa Lakeuden Risti), mikä koristaa myös Arabian Seinäjoki-mukia (joita muuten myydään ainoastaan messuilla enää!) Lisäksi vessan matto näytti niin tutulta, että hymy nousi korviin asti :) Olisin halunnut ottaa enemmän kuvia itse kodin sydämestä eli keittiö-ruokatila-olohuone-akselilta, mutta koska isot ikkunat ja valo.






Talo nro 24 Pohjanmaa oli ehkä yksi suosikeistani. Siellä keittiö oli kompaktin kokoinen ja mallinen (tuosta seinän mustasta väristä en niin piittaa), makuuhuone oli kaunis ja erityismaininnan annan kylppäri/kodinhoitohuoneelle. Tykkäsin erityisesti suihkusta, jossa oli ovi (vähentää veden lainehtimista muualle) sekä tuosta mustasta valokatkaisin pylväästä. Naureskelimme miehen kanssa päiväkotilaiselle, joka nykyään ei näe tai kuule eikä varsinkaan tiedä missä mikäkin tavara ja asia nykyään on (tai ainakin niin hän esittää), että mikähän show siitä aina saataisiin aikaan, kun pyydettäisiin neitiä laittamaan valot päälle (ai mikä valo, mikä näistä, mistä...) :)






Ulkona odotti vielä iloinen yllätys, kun terassin seinustalla oli Onnelista ja Annelista tuttu nukkekoti!



Hieno idea oli muuten vielä autotallin vieressä erillinen kaappi puutarhalapioille yms. 


Tämän seuraavan talon nro 25 Cubo:n asukkaat ovat minulle tuttuja siltä ajalta, kun olin lukiossa ja harrastin kuorolaulua. Tästä talosta en ottanut kuin yhden kuvan hauskasta Lego-ukko asetelmasta, mutta erityismaininnan tämä koti saa pohjapiirroksestaan. Pidän siitä, että tässä on ajateltu liikunnallista perhettä ja pieniä lapsia eli kuraeteiseen (ja siitä kodinhoitohuoneeseen ja suihkuun) oli erillinen kulku ihan heti paraatioven vierestä. Tämä lämmitti kovasti omaa mieltäni, koska kyllähän sitä kuraa ja likaa tuodaan paljon sisälle ja varusteita tarvii olla pesemässä jatkuvasti. Pysyy lika yhdessä paikassa!



Kimara Katariina (31) oli suunniteltu vanhemman pariskunnan tarpeisiin. Sisällä oli hissi ja vaaleat hirsiseinät viehättivät kovasti. Tulin myös vakaasti siihen tulokseen, että seuraava syntymäpäivä olisi se syntymäpäivä, kun minäkin saisin oman keinutuolin. Mies oli toki vahvasti eri mieltä, wonder why...







Kastelli Kaarnassa kaikki irtaimisto on myynnissä ja ne huutokaupataan 7.8 klo 13 alkaen Huutokauppakeisarin toimesta. Olihan siellä paljon kaikkea kivaa ja olisihan se mukava mennä paikalle mukaan. Katsotaan nyt missäpäin silloin mennään...






Nämä Kuusamon hirsimökit ovat sitten aivan ihania. Ehkä vähän liikaa punaista minun makuuni, mutta menkööt se tässä. Keittiö oli upea kokonaisuus samoin kuin se, että olohuone oli kodin sydämessä. Hilpeyttä aiheutti myös virkattu kori, jossa korin sisään oli virkattu ledivalosarja, joka vaihtoi väriä.






Siinäpä ne. Kovasti minua ihmetyttää (ja inhottaakin) monet saunaosastot, jossa suositaan saunoja joiden yksi seinä (ja ovi) on kokonaan lasia ja lasien edessä tuplasuihkut. En ymmärrä, enkä koskaan haluaisi sellaista omaan kotiini. Lisäksi monet talot olivat jopa liian valoisia ja korkeita minun makuuni, pystyin vain ajattelemaan, että kukahan nuokin ikkunat pesee... Valo on kyllä minusta aivan ihana asia, mutta koska Suomi ja suurin osa vuodesta on pimeää, niin sisällä loistavat valot asettavat kodin ikkunoista näyteikkunoita (koska ne ikkunat on niin korkeallakin, että kuka niihin verhoja saisi...). Käytännöllisyys oli se, mihin kiinnitin huomioni. Kiva asia on, että enemmän kiinnitetään huomio esim.lapsiperheiden tarpeisiin erillisin kuraeteisin yms. Terassit ja parvekkeet olivat usein lasitettuja mikä on minusta vain hyvä asia. Saa iltojen viiletessä vielä istuskella "ulkona" ilman ötököitä. Pienenä miinuksena sanoisin, että jotenkin hirveän vähän oli sekä taloissa että alueella kiinnitetty huomiota kierrätykseen. Roskiksia oli vain sekajäte, eikä missään talossa pistänyt silmään mitään kierrätettyä. Viime vuonna Vantaalla asiaan oli kiinnitetty enemmän huomiota ja ehkä se siksi pisti meidän silmiin nyt Seinäjoella.

Onko ruudun toisella puolella Seinäjoen asuntomessuilijoita?