maanantai 15. toukokuuta 2017

Torkkupeitto Mini ontelokuteesta, jämälangat käyttöön!

En edes muista koska aloitin tämän torkkupeiton neulomisen, mutta viime viikolla se valmistui ja tänään sain pääteltyä sen. Käytin peittoon kolmen värin jämäkuteet ja toivoin parasta. Monet kerrat meni hermot ja työ jäi kuukausiksi koskemattomaksi, mutta nyt se on valmis lämmittämään jalkojani iltaisin. 



Peitto on leveydeltään 92cm ja korkeudeltaan 140cm. Peitto jäi ajateltua pienemmäksi, mutta onhan meillä "aikuisten mittaisia" torkkupeittoja jo ennestään ja kotona kaksi pienempää ihmistä, jotka tätä voivat halutessaan käyttää. Minä pidän miniontelokuteen pehmeydestä ja painosta, se ei kutita eikä raavi ihoa. Se ei myöskään lämmitä paahtavaksi, mutta pitää sopivasti lämmön ihmisen ja peiton välillä. Ihan heti en uutta peittoa tee, mutta oli se kaiken tekemisen väärti!

Edelliset peittopostaukset voit lukea täältä:

perjantai 12. toukokuuta 2017

Muumilaakso-taidemuki, kuvituksena Tove Janssonin alkuperäinen akvarellityö.

Tampereen taidemuseon Muumilaaksona tunnettu osasto muuttaa uusiin tiloihin Tampere-taloon. Yleisölle museon ovet avataan 17.6.2017 ja samalla  syntyy maailman ensimmäinen ja ainoa Muumimuseo. Tämän muutoksen sekä Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi Arabian ja Tampereen yhteistyö tuo markkinoille uuden muumimukin. Juhlavuoden kunniaksi Arabia lähti valitsemaan yhteistyössä museojohtaja Taina Myllyharjun ja Tampereen kaupungin edustajan kanssa kokoelmasta teosta yhteistyössä toteutettavan mukin kuvituksen aiheeksi. Lopulta kansikuvapiirros Moumine le Troll-kirjan ranskankielisestä laitoksesta vuodelta 1968 puhutteli eniten ja sopi paitsi muotonsa, myös sisältönsä puolesta taidemukin kuvitukseksi. Yhteistyö on Arabialle ainutlaatuinen, sillä aiemmat muumi-astiat ovat perustuneet kollaaseihin, joissa keramiikkataiteilija Tove Slotte on hyödyntänyt Tove Janssonin alkuperäisiä kuvituksia ja hahmoja yhdistelemällä niitä toisiinsa. Nyt käsillä olevan Muumilaakso-taidemukin kuvitus on toisinto alkuperäisestä akvarellityöstä ja samalla historian värikkäin muumimuki. Akvarellityönä toteutettu piirros sisältää paljon erilaisia hahmoja ja runsaasti värisävyjä. Poikkeuksellisen värikäs muki toistaa kaikki teoksen 27 sävyä, minkä toteuttamisen keramiikalle mahdollistaa Arabian vahva keramiikka- ja väriosaaminen. Muumimuki on nimeltään Muumilaakso, mutta sitä on jo ehditty kutsua mediassa nimillä: taidemuki, seksimuki ja Taikurin hattu-muki. Uusi muki on aiheuttanut jälleen kohua ennen ilmestymistään ja hieman ilmestymisen kynnyksellä. 

Alkuperäinen akvarellityö on kooltaan 12,2cm x 42,4cm.
Akvarellityön ja Muumilaakso-mukin kuvituksen taustaa: Tove Jansson lahjoitti vuonna 1986 lähes koko taiteellisen kokoelmansa (noin 2000 teosta) Tampereen taidemuseolle. Janssonin alkuperäisen akvarellityön kuvituksen alkuperä löytyy Taikurin hattu-kirjasta vuodelta 1956 (jolloin se on julkaistu suomeksi, ruotsiksi kirja julkaistiin jo aiemmin vuonna 1948). Kirja kertoo Tiuhdin ja Viuhdin matkasta Muumilaaksoon salaperäinen matkalaukku mukanaan. Matkalaukussa on Kuningasrubiini, joka alunperin oli Möröllä, mutta jonka Tiuhti ja Viuhti varastivat ja jota Taikuri on etsinyt jo 300 vuotta. Muki on minusta siitä kaunis, että se ei pohjaudu itsessään kirjan kuviin, vaan se on Tove Janssonin kuvitus tarinan lopusta. Siitä hetkestä, kun kaikki olivat taas onnellisia ja asiat järjestyivät.

 Ensimmäisen kohun muki aiheutti, kun sitä alettiin kutsua seksimukiksi. Missä se seksi sitten piilee? No, tarinassa oleva Kuningasrubiini kuvastaa joiden tutkijoiden mielestä naisten välistä rakkautta ja se jos mikä on seksiä se! Toisen teorian mukaan rubiini on kuin orgasmi, joka vaihtaa väriä syvän tummasta vaaleaan. Minusta tämä oli siitä huvittavaa, että mukissa ei ole edes kuvattu tätä paljon puhuttua Kuningasrubiinia, joka sitä seksiä kuvastaisi. Ei se ajatus seksimukista silti ollut jättänyt ihmisiä rauhaan, vaan osa tiistaisista jonottajista Tampere-talolle olivat suoraan toimittajalle kertoneet, että eivät he mukia tulleet ostamaan, vaan katsomaan sitä kuuluisaa seksimukia 😂 !!!

Tove Jansson itse kuvaa Kuningasrubiinia näin:
"Vieno punainen valo täytti koko pienen majan. Hänen (Muumipeikon) edessään oli rubiini, suuri kuin pantterin pää, hehkuva kuin auringonlasku, elävä kuin tuli ja vedenkimmellys."
Joten jokainen saa nyt sitten itse tehdä päätelmänsä mukista ja sen piilomerkityksistä 😊

Toinen kohu tapahtui eilen. Muumilaakso-muki tuli yksinoikeudella viikoksi myyntiin Tampere-talolle 9.5.2017. Siitä viikon päästä eli 15.5.2017 muki tulee muille jälleenmyyjille ja sitä kautta se tavoittaa enemmän ostajia ympäri Suomen. Minä sain omani kuitenkin käteeni eilen. Ei, en lähtenyt Tampereelle, vaan kävin paikallisessa Citymarketissa. Citymarketit olivat ottaneet varaslähdön ja osa nopeimmista sai ostettua mukin, vieläpä halvemmalla, kuin Tampere-talolta. Nyt jos mielit ostaa mukin itsellesi, mutta Tampereelle lähtö ei houkuttele, suosittelen, että odotat maanantaihin. Nimittäin facebookin muumifoorumi piti huolen siitä, että Citymarketit saivat Arabialta kiukkuisen sähköpostin ja poistivat mukit myymälästä - odottamaan tietysti maanantaita jolloin se on pelkästään reilua ja yhteisiä sääntöjä noudattavaa, että jokainen saa mukin juuri sinä päivänä, kun se on ilmoitettu (huomaa sarkasmi äänessäni). Minä kuitenkin olin nopea ja tarpeeksi innokas lähteäkseni Citymarkettiin ja nyt kädessäni komeilee kokonainen Muumilaakso. 


Vaikka Muumilaakso-mukin pohjassa komeilee "Muumimuseo" ja "Tampere - Finland", mukia saa siis ostaa omakseen niiltä jälleenmyyjiltä, jotka muumimukeja yleensäkin myyvät. Eikä mukin pohjat ole erilaiset, ostitpa mukin Tampere-talolta tai marketista. Tampere-talolta ostettaessa mukin hinta on 29,90€ sisältäen mukiin kuuluvan pahvipakkauksen, paperikassin ja hymyn kassalta. Citymarketissa mukin hinta oli hieman alempi 24,90€ ilman pahveja, kasseja tai luvattu hymyä. Jos kassalla sinulle hymyiltiin, se ei luultavasti liittynyt mukiin mitenkään. Muki on myynnissä vuoden 2017 loppuun saakka. Valmistusmaa on Thaimaa, joten laatueroja löytyy ja mukit kannattaa syynätä kaupassa ennen ostopäätöstä.


Lisätietoja Muumimuseosta löydät täältä. Postauksen ensimmäinen kuva on otettu täältä.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Keväisiä kuulumisia!

Hei pitkästä aikaa! Kevät onkin ollut kiireisempi, kuin mihin voimat ovat riittäneet ja blogiin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Mitään ihmeellistä ei ole elämässä tapahtunut, vaikka toisaalta onhan tässä ehtinyt pääsiäisen jälkeen tapahtua vaikka mitä! Vietimme vihdoin eskarilaisen kaverisynttärit (jotka olivat lykkääntyneet päiväkodissa pitkittyneen täiepidemian takia), kävimme mökkeilemässä Vaasassa, olemme sairastaneet flunssaa ja tässä eletään jännittäviä aikoja tyttöjen kanssa. Koululainen siirtyy syksyllä neljännelle luokalle uuden opettajan luokkaan, kun taas meidän pieni eskarilainen aloittaa syksyllä koulutaipaleensa. Kävimme tänään tutustumassa kouluun ja niin meni reippaana neiti uuden opettajansa perässä koulun pihalta sisälle. Väitin sitä tuuleksi, mutta kyllä silmänurkkaan tippui pari  ihan oikeaakin kyyneltä, varsinkin, kun neiti totesi jossain vaiheessa ennen nimenhuutoa, että "äiti älä enää puhu". Kotiin tullessamme syötiin välipalaksi isot jätskiannokset hyvin menneen päivän vuoksi.

Eskarilaisen kaveritsynttäreiltä.

Mitäs muuta olemme tehneet? Ainakin vaihtaneet kukkiin mullat ja vastoin kaikkia ohjeita karsin nyt (enkä vasta syksyllä) Kiinanruusuni. Nähtäväksi jää, suuttuuko kasvi siitä vai saisinko vihdoin tänä vuonna ensimmäiset kukat kasviini. Yhtenä kauniina ja lämpimänä päivänä pesimme olohuoneen ikkunat. Makuuhuoneiden ikkunat jääkööt tulevaisuuteen, jolloin toivottavasti ei enää sataisi lunta. Olemme pakanneet talvivaatteet tyhjiöpakkauksiin ja vieneet ne varastoon. Silti, tänäkin aamuna tuntui +2 asteessa siltä, että kevyttoppatakki olisi ollut oivallinen kylmän viiman tunkeutuessa luihin ja ytimiin. Olemme käyneet koko perhe lenkkeilemässä ja yllättävän hyvin nuo kaksi pienempää jaksavat mukana! Lämpimänä päivänä n. 7km lenkki sujui molemmilta kevyesti ja vain yhdellä evästauolla. Seuraavana aamuna eskarilainen kysyi heti sängystä, että voidaanko tänäänkin mennä samalle lenkille, hänen jalat eivät ole yhtään kipeät joten kyllä voitaisiin mennä 😀

Kuokkalan silta, Jyväskylä.

Käsitöitä olen pyrkinyt jatkamaan, erityisesti niitä jotka odottavat puolivalmiina kaapissa. Sain virkattua ystävälleni maton ja pian on helmineuloksella neulottu torkkupeitto valmis. Seuraavana projektina olisi miettiä valeampiaispesiä mökille. Sellaisen muutoksen blogiini tein, että poistin Facebook sivuni. Huomasin, että en oikein jaksa linkittää sinne enää tasaisesti päivityksiä blogiin, eikä siellä varsinaista ihmisvirtaa käy. Parempi jättää yksi päivitettävä asia pois elämästäni, joka on muutenkin päivittäin melko hektistä. Päivittelen blogia taas loppuviikosta, toivon mukaan valmiin torkkupeiton kanssa! Mukavaa alkanutta viikkoa! ♡